Päämainos
Dieselbar nujertaa dieselbakteerin ympäristöä kunnioittaen
SponsoroituKuljetukset 26.05. 13:52

Dieselbar nujertaa dieselbakteerin ympäristöä kunnioittaen

26.05.2020
Teksti Terhi Kangas kuvat Sebastian Ratu

Euroopan ympäristöpääkaupunki on mitä parhain yritysympäristö kunnianhimoisille visiönääreille, jotka haluavat kehittää toimialaansa rohkeasti uusia ratkaisuja etsien. Harri Hvitsjön Dieselbar on juuri tällainen yritys. Hvitsjön kehittämästä teknologiasta hyötyvät kaikki dieselmoottoreiden varassa liikkujat.
 
Harri Hvitsjö on työskennellyt innovaatioiden parissa oikeastaan koko uransa, mutta nykyinen tuotekehitys omassa yrityksessä liittyy täysin uuteen aluevaltaukseen, johon alanvaihto vuonna 2017 johti.

"Olin työskennellyt pitkään teollisuudessa tuote- ja laadunkehityspuolella, mutta olisin joutunut muuttamaan töiden perässä toiselle paikkakunnalle. Halusin jäädä Lahteen. Näkemäni pieni tankkausauto sai alulle oman yritysidean", Hvitsjö kertoo.
 
Vuoden kuluttua tähän aikaan Lahdessa eletään Euroopan ympäristöpääkaupunkivuotta, joten Hvitsjö on nyt erityisen tyytyväinen mies. Kannatti kuunnella intuitiota ja jäädä Lahteen miettimään uusia kuvioita.

Juuri tässä kaupungissa on hyvä kehittää kannattavaa liiketoimintaa, joka huomioi kaikessa ympäristönäkökulman. Hvitsjön oma innovaatio parantaa erityisesti energiatehokkuutta.
 

Dieselbar Oy:n omistaja, toimitusjohtaja Harri Hvitsjö toimittaa tuoretta polttoainetta nopeasti sinne missä sitä tarvitaan. Hvitsjö myös torjuu dieselbakteerin tuottamia ongelmia. Paras tapa on tyhjentää pottoainetankki, suodattaa diesel ja palauttaa puhdistettu diesel puhtaaseen tankkiin. 

YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ TANKKAUSPALVELUA JA TUOTEKEHITYSTÄ

Hvitsjö sai vuonna 2017 tarvittavat luvat kuntoon ja alkoi tarjota tankkauspalvelua veneille ja laivoille sekä työkoneille myös pohjavesialueilla. Ideana oli toimittaa tuoretta polttoainetta nopeasti juuri sinne missä sitä tarvitaan: veneilijöiden lisäksi siis myös rakennustyömaille, maanviljelijöille ja muille isojen koneiden käyttäjille. Hvitsjö kuvailee Dieselbaria polttoaineiden lähikaupaksi.

Lahdesta on nopeat ja sujuvat yhteydet kaikkiin niihin suuntiin, joissa Dieselbarin palveluille on erityisesti kysyntää. Veneilykauden aikana Hvitsjö on torstaipäivät Espoossa ja perjantait Helsingissä. Myös Päijät-Hämeen vesistöjen äärellä riittää asiakaskuntaa jopa niin, että sesonkiaikaan työpäiville kertyy reilusti pituutta.

Moni Dieselbarin asiakas kertoi tankkausten yhteydessä Hvitsjölle dieselin aiheuttamista ongelmista. Polttoaine oli muodostanut polttoainejärjestelmiin tukoksia ja syöpymiä, mutta kukaan ei ollut saanut selville miksi. Pikkupojasta asti moottoreita rakennellut ja tekniikasta kiinnostunut Hvitsjö päätti ottaa asiasta selvää. Syylliseksi osoittautui dieselbakteeri, joka aiheuttaa biopolttoaineessa saostumaa.

Dieselbakteeri voi pahimmillaan estää polttoaineen pääsyn moottoriin, jolloin matkanteko voi katketa kesken kaiken avovesillä. Bakteerin saastuttama diesel on siis todellinen turvallisuusriski.

"Uusien biodieselpolttoaineiden ongelma on niistä poistettu rikki, joka toimi aiemmin luonnollisena biosidina eli mikrobien vasta-aineena estämässä mikrobien toiminnan vaikutusta. Toisaalta uusien biodieselien kyky sitoa itseensä kosteutta on monikymmenkertainen aikaisempiin polttoaineisiin verrattuna", Hvitsjö kertoo.

Kosteuden tiivistyessä tankeissa tämä sitoutunut vesi ”vapautuu” ja laskeutuu niin sanotuksi vapaaksi vedeksi tankkien pohjalle. Bakteerikasvusto pääsee lisääntymään ja levääntymään.

PUHDAS POLTTOAINE TAKAISIN TANKKIIN

Suurin osa raskaan kaluston ja alusten tankeista on rakennettu niin, että niiden puhdistaminen paikallaan on mahdotonta. Tankeissa ei ole kunnollisia huoltoluukkuja tai ne on asennettu paikkoihin, joista levän huolellinen poistaminen ei onnistu perinteisin menetelmin.

Dieselbakteerisaostumaa on pystytty aiemminkin puhdistamaan, mutta juuri huonot huoltoluukut ovat vaikeuttaneet käsinpesua ja prosessi on ollut monesti työläs. Manuaalisessa pesussa polttoainetta on väistämättä aina päätynyt myös ongelmajätteenä hävitettäväksi.

"Nyt työ voidaan tehdä mekaanisesti kierrättämällä polttoaine suodatinjärjestelmän avulla. Laitteisto poistaa veden ja haitalliset aineet jäävät niin sanotusti haaviin, jolloin suodatettu polttoaine voidaan käyttää uudelleen", Hvitsjö kuvailee.

Puhdas polttoaine voidaan siis suodatuksen ja vedenerotuksen jälkeen palauttaa tankkiin. Innovaatio säästää näin ympäristön lisäksi myös asiakkaan rahoja. Huuhtelujärjestelmä ei sinällään ole uusi, vaan Hvitsjö kertoo kasanneensa oman laitteiston olemassa olevien menetelmien pohjalta.

Nyt suunnitteilla on kuitenkin aivan uusi menetelmä, joka on nykyistäkin tehokkaampi ja turvallisempi. Tälle teknologialle on parhaillaan haussa patenttisuojaus. Patentointiin yritys on saanut 4500 euron rahoituksen Business Finlandilta.

LADECISTA APUA JOKA VAIHEESSA

"Suodatusjärjestelmän uudet tekniikat on jo todettu toimivaksi, joten heti kun patenttien antama suoja on voimassa, pääsemme idean kanssa päivänvaloon. Toivottavasti ihan pian. LADECin liiketoimintakehittäjä Jukka Selin on matkan varrella moneen otteeseen ollut sparraamassa ideoita eteenpäin ja hakenut uusia prosessiratkaisuja", Hvitsjö kertoo.

Selin on ottanut vastuuta erityisesti silloin, kun eteen on tullut kemian alaan liittyviä ongelmia. Esimerkiksi rajavartioston laivoissa hapon kestävät terästankit olivat alkaneet syöpyä. Syöpymisen aiheuttavan mikrobin syntymekanismin selvittämiseksi Selin on tehnyt tarkkoja laskelmia yrittäjän avuksi.

Selinin LADEC-kollega Ville Uimonen taas auttoi Business Finlandin hakemuksen kanssa ja yhdessä on etsitty jatkorahoitusmahdollisuuksia. Jos nämä kanavat aukeavat, aikoo Hvitsjö investoida seuraavaksi viennin etenemiseen.

Dieselbar Oy on erinomainen käytännön esimerkki siitä, että LADEC Lahden seudun kehitysyhtiönä haluaa olla aktiivisesti mukana tukemassa ja kehittämässä ympäristöinnovaatioista syntyvää kannattavaa liiketoimintaa.

Alueelle mahtuu vielä monta” Dieselbaria” tai reilusti isompaakin toimijaa liiketoimintaansa kehittämään – erinomaisten yhteyksien äärelle ympäristöosaamisen keskittymään, jossa luotetaan vahvasti vihreään tulevaisuuteen.


  
www.dieselbar.fi
 

LUE MYÖS NÄMÄ: 

www.greenlahti.fi

2021 ympäristöpääkaupunki Lahti - kiertotalousinnovaatioiden pioneeri ja menestyvän liiketoiminnan mahdollistaja

Muita kiinnostavia yritystarinoita täällä

Lahden Seudun Kehitys LADEC tukee alueella toimivia yrityksiä sekä alueelle sijoittuvia uusia yrityksiä.

Jos haluat lisätietoja Lahden bisnesympäristöstä, tutustu Lahti All Inclusive -sijoittumispalveluun! Voit kääntyä puoleemme missä asiassa tahansa! Palvelu on ilmaista eikä sido yritystänne mihinkään. Valjastamme yrityksellenne asiantuntijatiimin, joka vastaa kysymyksiinne, tekee haluamanne selvitykset sekä sijoittumistilanteessa huolehtii käytännön asioiden sujumisesta.

JAA