Päämainos
ESL Shipping ottaa käyttöön Nesteen yhteisprosessoidun laivapolttoaineen
Kuljetukset 20.06. 08:47

ESL Shipping ottaa käyttöön Nesteen yhteisprosessoidun laivapolttoaineen

Nesteen mukaan sen yhteisprosessoitu laivapolttoaine vähentää kasvihuonekaasupäästöjä fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna jopa 80 prosenttia elinkaarensa aikana tuotteen suorituskyvystä tinkimättä.

20.06.2022
Teksti Ilmari Tuomivaara

Suomalaisesta ESL Shippingistä tulee maailman ensimmäinen varustamo, joka alkaa hyödyntää uutta vähäpäästöistä Neste Marine 0.1 Co-processed -laivapolttoainetta aluksissaan Suomessa ja Ruotsissa.

ESL Shipping on Pohjoismaiden ja Baltian alueen johtava kuivia irtolasteja kuljettava varustamo.

"Olemme odottaneet yhteisprosessoitua laivapolttoainetta jo pitkään. ESL Shipping on sitoutunut näyttämään tietä merenkulkualan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä, ja olemme nyt onnekkaita voidessamme käyttää tätä vähäpäästöistä vaihtoehtoa ilman muutoksia laivoihimme. Uskomme, että tämä on oikea tapa toimia, ja olen vakuuttunut, että me Pohjoismaissa voimme näyttää esimerkkiä globaalille meriteollisuudelle", sanoo ESL Shippingin toimitusjohtaja Mikki Koskinen.

"Merenkulkualan tukeminen kohti hiilineutraaliutta edellyttää kumppanuuksia, kaikkien saatavilla olevien ratkaisujen hyödyntämistä ja uusia innovaatioita. Olemme ylpeitä ratkaisuistamme, joita olemme tarjonneet globaalisti ilmailualalle ja maantieliikenteeseen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Se, että voimme tarjota samanlaisia ratkaisuja myös merenkulkualalle, on Nesteelle iso askel. Koska meriliikenne edustaa 90 prosenttia maailmankaupasta ja 13 prosenttia maailman liikenteen päästöistä, ala tarvitsee vähäpäästöisempiä ratkaisuja, jotka ovat saatavilla jo nyt", kertoo Nesteen laivapolttoaineista ja palveluista vastaava Sveta Ukkonen.

Pilotointivaiheessa oleva Neste Marine 0.1 Co-processed -laivapolttoaine valmistetaan Nesteen Porvoon jalostamolla, jossa osa fossiilisista raaka-aineista korvataan uusiutuvilla raaka-aineilla perinteisessä jalostusprosessissa. Drop-in-polttoaineen koostumus on samanlainen kuin perinteisillä laivapolttoaineilla, joten sen käyttöönotto ei edellytä laivoihin tehtäviä muutoksia.

Korkealaatuiseksi jalostettu yhteisprosessoitu laivapolttoaine on ISO 8217 -standardin vaatimusten mukainen, ja sillä on massabalanssiin perustuva kansainvälinen ISCC Plus -sertifiointi.

ESL Shippingin tytäryhtiöllä AtoB@C Shippingillä on tällä hetkellä 33 alusta 3 000-6 000 dwt:n segmentissä. ESL Shippingin ja AtoB@C Shippingin yhdistetty laivasto koostuu 48 aluksesta lastikapasiteetiltaan 3 000–56 000 tonnia.

JAA