Päämainos

Espoon kaupunkiradan suunnittelu alkaa

Radan rakentaminen kestää kahdeksan vuotta ja se maksaa 275 miljoonaa euroa.

19.01.2021
Teksti Esko Lukkari

Väylävirasto, Espoon kaupunki ja Kauniaisten kaupunki ovat allekirjoittaneet 14.1. sopimuksen Espoon kaupunkiradan rakentamisesta. Vuosina 2020–2028 toteuttavan hankkeen kustannusarvio on 275 miljoonaa euroa.

Lähi- ja kaukojunaliikenteen palvelua parantava hanke aloitetaan rakentamissuunnittelulla, jonka jälkeen siirrytään jopa kahdeksan vuotta kestävään rakentamisvaiheeseen.

Väylävirasto tiedotti asiasta 15.1.

Hanke mahdollistaa Espoon, Kauniaisten, Kirkkonummen ja Karjaan lähijunaliikenteen sekä Turun suunnan kaukojunaliikenteen kehittämisen. Espoon kaupunkirata on myös Helsinki–Turku nopean junayhteyden (ns. Tunnin juna) ensimmäinen vaihe.

Hankkeessa tehdään kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille nykyisten raiteiden viereen. Lisäksi kahdeksan aseman varustelutasoa parannetaan ja liityntäpysäköintialueita kehitetään. Samalla tehdään myös radan vartta kulkeva pyöräilyn laatureitti.

Neljä raidetta rinnakkain

"Leppävaara–Kauklahti-välin kaksi eteläisintä raidetta on tiheän kaupunkijunaliikenteen käytössä ja kaksi pohjoisinta raidetta on varattu nopeamman lähijunaliikenteen sekä Turun suunnan kaukoliikenteen tarpeisiin", sanoo tiedotteessa Väyläviraston projektipäällikkö Tommi Rosenvall.

Espoon kaupunkirata vähentää junaliikenteen häiriöitä ja parantaa täsmällisyyttä koko Helsinki–Turku-välillä.

"Nykyisin rataosuus Leppävaaran ja Kauklahden välillä on kaksiraiteinen, joten lähi- ja kaukojunaliikenne käyttävät samoja raiteita. Eri nopeuksilla kulkevat junat lisäävät liikennöinnin häiriöherkkyyttä", Rosenvall sanoo.

Suunnitteluun myös EU-tukea

Rakentamissuunnitteluun liittyvä lähtötietojen keruu on jo käynnistynyt. Hankealueella on tehty pohjatutkimuksia ja mittauksia viime vuoden loppupuolella. Rakentamissuunnittelu käynnistyy vuoden 2021 alussa ja kestää noin kaksi vuotta. Rakentamaan olisi tarkoitus päästä tämän vuoden loppupuolella.

"Rakentaminen on suunniteltava niin, että juna- ja muuta liikennettä häiritään mahdollisimman vähän", Rosenvall sanoo.

Espoon kaupunkirata on Väyläviraston, Espoon kaupungin ja Kauniaisten kaupungin yhteishanke, josta on sovittu myös Helsingin seudun MAL-sopimuksessa. Hankkeen kustannusarvio on 275 miljoonaa euroa, johon kaikki osapuolet ovat myös sitoutuneet hankkeen kattohintana. Kustannukset jakautuvat puoliksi valtion ja kaupunkien (Espoo 40 %, Kauniainen 10 %) kesken.

Hankkeen suunnitteluun on saatu EU-tukea Verkkojen Eurooppa -ohjelmasta. Sen suunnittelun kustannusarvio on 22 miljoonaa euroa, johon Euroopan komission CEF-komitea on myöntänyt 50 prosentin avustuksen.

JAA