Päämainos

Etelä-Suomen rataverkkoon 300 miljoonan investoinnit

27.03.2018
Teksti Esko Lukkari

Liikennevirastolla on jo käynnissä useita Etelä-Suomen ratayhteyksiä parantavia uudishankkeita. Parhaillaan parannetaan jo Helsingin ratapihan toimivuutta, rakennetaan uutta Helsingin Pasilan lisäraidetta ja asemalaituria sekä uusitaan Riihimäki-Tampere -rataosan turvalaitteita. 

Osa uudishankkeista käynnistyy vasta ensi vuonna, mutta koko 300 miljoonan euron ohjelman pitäisi molla valmis vuonna 2020.

Ratatöiden vuoksi joudutaan asettamaan nopeusrajoituksia esimerkiksi pääradalle ja siksi liikenne tulee hidastumaan.   
 
”Meillä on meneillään Helsingin ratapihan toimivuuden sekä Helsinki-Riihimäki-rataosan parantamishankkeet, Pasilan läntisen lisäraiteen ja uuden asemalaiturin rakentaminen sekä Riihimäki-Tampere-rataosalla turvalaitteiden uusimishanke”, sanoo tiedotteessa projektien toteutusosaston johtaja Pekka Petäjäniemi Liikennevirastosta.  

”Lisääntyvät matkustajamäärät vaativat sujuvampaa ja nopeampaa liikennettä ja niihin näillä tämänhetkisillä yhteensä yli 300 miljoonan euron ratainvestoinneilla tähdätään”, Petäjäniemi jatkaa. 

Helsingin ratapihan toimivuuden parantamishanke (HELRA) parantaa ratapihan toimintaa ja vähentää sen häiriöherkkyyttä. Helsingin ja Pasilan välillä kulkee nykyään ruuhka-aikaan 74 junaa tunnissa. HELRA-hankkeen toteuttamisen jälkeen kapasiteettia voidaan kasvattaa lähes 90 junaan. Yhden vuorokauden aikana tämä tarkoittaa jopa 200 junan lisäystä. Hanke valmistuu 2020 ja maksaa kokonaisuudessaan 60 miljoonaa euroa.  
 
Hanke vaikuttaa pääkaupunkiseudun liikenteeseen tulevana kesänä, kun Helsingin ratapihan töiden vuoksi Helsinki-Pasila-rataosalla laitimmaiset raiteet ovat vuorotellen poissa käytöstä.  
 
Helsinki-Riihimäki-hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisessä siirrettiin Vuosaaren tavaraliikenne omalle raiteelleen Keravalla. Samalla rakennetaan lisäraide Ainolan ja Purolan välille ja uusitaan Riihimäen henkilöratapihaa ja korotetaan laitureita.  

Hankkeen myötä rataosuuden häiriöherkkyys vähenee, liikennöintiin saadaan joustoa ja täsmällisempää junaliikennettä. Järvenpäässä uusittavan asema-alueen matkustajapalvelut paranevat ja kaupunkilaiset saavat liityntäliikenteeseen uuden bussiterminaalin.  
 
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa toteutettavat työt maksavat 150 miljoonaa ja valmista tulee vuonna 2020.  
 
Läntinen lisäraide -hankkeessa Pasilaan rakennetaan uusi raide ja asemalaituri. Kyseessä on 1,5 kilometrin mittainen osuus, joka helpottaa pääradan liikennettä merkittävästi. Raidehanke toteutetaan osana Keski-Pasilaan nousevan Tripla-keskuksen työmaata. Junaliikenne alkanee 2019 ja täysi hyöty uudesta raiteesta saadaan 2020. Hankkeen arvo on 40 miljoonaa euroa.  
 
Riihimäki-Tampere-rataosuuden turvalaitteiden uusimishankkeessa uusitaan elinkaarensa lopussa olevat turvalaitteet kokonaisuudessaan. Tällä vähennetään häiriöherkkyyttä ja varmistetaan nopea ja turvallinen liikenne.  
 
”Työt valmistuvat loppuvuodesta 2018, jolloin uudet turvalaitteet otetaan käyttöön. Merkittävimmät liikennehäiriöt ajoittuvat syyskuun puolesta välistä joulua edeltävälle viikolle”, projektipäällikkö Juha Lehtola toteaa. Hankkeen kustannusarvio on 59 miljoonaa. 

Helsingin seutu sekä Riihimäki-Tampere ovat Suomen vilkkaimmin liikennöityjä rataosia. Kun näillä alueilla tehdään junaliikenteen seassa ratatöitä, mahdolliset häiriöt vaikuttavat laajasti liikenteeseen sekä pääkaupunkiseudulla että Tampereelta pohjoiseen. 
 
”Valitettavat matka-aikojen viivästymiset johtuvat pääosin siitä, että ratatöiden vuoksi pääradalle on jouduttu asettamaan nopeusrajoituksia. Nopeusrajoituksilla taataan, että ratatöitä voidaan tehdä turvallisesti junien ohittaessa ratatyöalueet”, ratatyökoordinaattori Juha Kröger sanoo.  
 
”Töiden ajoittuminen samaan aikaan johtuu rahoituksen saamisesta näille vuosille, mutta myös esimerkiksi Triplan rakentamisprojektin aikataulusta. Koska Pasilan asemaseutua myllätään joka tapauksessa, samalla tehdään muitakin töitä. Hoidamme monta hommaa samoilla häiriöillä”, Kröger sanoo. 

JAA