Päämainos

EU tyrmää kevytautot

Eduskunta ehti hyväksyä kevytautot selvin numeroin ja lain piti astua voimaan 1.11.2019.

02.09.2019
Teksti Esko Lukkari

EU on toistamiseen tyrmännyt Suomen hankkeen ns. kevytautojen käyttöönotosta. Suomessa eduskunta hyväksyi kevytautojen käyttöönoton vuoden 2018 lopussa. Eduskunnassa 167 äänesti lain puolesta ja 12 sitä vastaan

Lain on ollut määrä astua voimaan 1. marraskuuta 2019. Uusi liikkumisen muoto on ollut tarkoitettu erityisesti 15–17-vuotiaille kuskeille. Kevytautot olisivat henkilöautoista muutettuja T-luokan ajoneuvoja. Niiden käyttöönottoa Suomessa on myös vastustettu. Esimerkiksi Pyöräliitto on ollut vastaan. 

EU-komission sisämarkkinoiden, teollisuuden, yrittäjyyden ja pk-yritystoiminnan pääosaston pääjohtaja Timo Pesonen on lähettänyt elokuun alussa ulkoministeri Pekka Haavistolle vakavan huomautuksen koskien Suomen kevytautohanketta.

Trafficom tiedotti EU:n kirjeestä 27.8.

Huomautuksessa korostetaan että Suomen EU:lle tekemä ilmoitus kevytautoista sisältää seikkoja, joita on tarkasteltava sovellettavan EU-lainsäädännön kannalta. Komissio on päätynyt esittämään hankkeesta huomautukset koskien:

Ajoneuvoluokkaa

  • Henkilökuljetukseen ensisijaisesti suunniteltu ajoneuvo ei ole traktori


Ajokorttiluokkaa

  • AM 121 (mopoautokortti) on tarkoitettu mopoauton ajamiseen. Kevytauto poikkeaa mopoautosta nopeuden, massan, sylinteritilavuuden, tehon ja istuinpaikkojen osalta
  • Kansallisen ajokorttiluokan luominen on direktiivin 2006/126/EY 1 artiklan säännösten vastainen
  • AM-kortilla ei saa kuljettaa kevytautoa


Sisämarkkinoita koskevat direktiivit

  • Hankkeen katsotaan haittaavan eurooppalaisten L-luokan ajoneuvojen toimintaa ja asettavan ne epäedulliseen asemaan markkinoilla.


Komissio esittää huolensa kevytautojen aiheuttamista vakavista turvallisuusongelmista haavoittuvassa asemassa oleville tienkäyttäjille, joita ovat pienet lapset, jalankulkijat ja pyöräilijät. Kevytautojen huomattava massa, niiden suurempi nopeus, suurempi teho ja korostetusti riskejä ottava ajajaryhmä (15–17-vuotiaat), jotka eivät välttämättä ole riittävän kypsiä, muodostaa merkittävät riskin tieliikenteeseen. Komissio esittää myös huolensa autoihin asennettavien rajoittimien poistosta.

Lisäksi komissio esittää huolensa nopeusrajoitetuiden henkilöautojen ympäristövaikutuksista.

JAA