Päämainos
EU vaatii loppua lentojen myöhästelylle
Kuljetukset 06.08. 11:40

EU vaatii loppua lentojen myöhästelylle

Lentoliikennejärjestelmän kehittäminen on törmännyt EU-maiden vastustukseen.

06.08.2018
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

Vuoden 2018 odotetaan olevan lentoliikenteen osalta kaikkien aikojen vilkkain vuosi. Tänä vuonna arvioidaan lennettävän 11 miljoonaa lentoa. Lentomatkailun vilkkain aika eli Euroopan kesälomakausi on parhaillaan käynnissä.

EU-komission mukaan yli 50 000 matkustajaa kärsii päivittäin viivästyneistä lennoista lentoasemilla joka puolilla Eurooppaa. Lentojen myöhästyminen johtaa ketjureaktioon, jossa matkustajat myöhästyvät jatkoyhteyksiltään ja heille aiheutuu ennakoimattomia kustannuksia.

Yhteistyötä lisättävä

"Nykyinen lentoliikennejärjestelmä on suurissa vaikeuksissa yrittäessään selviytyä jatkuvasti kasvavasta liikenteestä ja muista häiriöistä", toteaa EU:n liikennekomissaari Violeta Bulc komission tiedotteessa.

Järjestelmä tarvitsee komission mukaan pikaista päivitystä.

"Nyt on oltava rohkea - tarvitsemme aitoa yhteistyötä kansallisten lennonvalvonnan tarjoajien välillä. Lisäksi meidän on työskenneltävä yhdessä Eurocontrolin kanssa, että saamme eurooppalaisen lentoverkoston tehokkaampaan hallintaan", painotti Bulc.

Yhteistyöllä lentoverkoston tehokkuutta ja kapasiteettia voidaan komission mukaan parantaa, mikä taas vähentää lentojen viivästymistä ja kenttien ruuhkautumista sekä auttaa lieventämään ilmailun vakavia ympäristövaikutuksia.

EU on pyrkinyt kehittämään kansallisia hajanaisia toimintatapoja yhtenäisemmiksi. Nykyiset EU:n ilmatilaa koskevat EU-lait ovat parantaneet ilmakapasiteetin käyttöä. Turvallisuustasot ovat parantuneet, päästöt on pienentyneet ja polttoaineen kulutus laskenut yli 2 prosenttia lentoa kohti. Myös lentoliikenteen hallintakustannusten nousu on pysähtynyt.

Uudistuksilla jopa 36 miljardin säästöt

"Tämä ei kuitenkaan riitä", huomauttaa Bulc.

EU-komissio on esittänyt lentoliikennettä koskevien EU-lakien uudistamista eli niin sanottua Single European Sky 2+ -järjestelmää, mutta lakiuudistukset ovat juuttuneet EU-koneistoon jäsenmaiden vastustuksen takia.

Uudistukset edistäisivät komission mukaan lentoliikenteen tehokkuutta, lyhentäisivät reittejä ja alensivat käyttö- ja ympäristökustannuksia. Ne voisivat tuottaa 36 miljardin euron säästöt seuraavien 20 vuoden aikana ja luoda jopa 11 000 työpaikkaa.

"EU:n talous ja lentoliikenne kasvavat jälleen ja tämä on hieno uutinen. Meidän on nyt varmistettava, että tämä eurooppalainen menestystarina jatkuu", toteaa Bulc.

FAKTA

Lennot myöhästyvät yhä useammin

Eurocontrolin mukaan jo tammi-kesäkuussa koettiin yhtä paljon lentojen myöhästymisiä ja muita häiriöitä kuin koko viime vuoden aikana. Säästä johtuvat myöhästymiset ovat kasvaneet nelinkertaisesti. Eurocontrol arvioi, että lennot myöhästyvät EU-maissa tänä vuonna 15 miljoonaa minuuttia eli 1,35 minuuttia jokaista lentoa kohti.

JAA