Päämainos
EU:n infrastruktuurirahoitukselle suomalainen pääneuvottelija
Kuljetukset 10.07. 10:48

EU:n infrastruktuurirahoitukselle suomalainen pääneuvottelija

Arktinen ulottuvuus näkyy ensi kaudella Verkkojen Eurooppa -ohjelmassa.

10.07.2018
Teksti Heli Satuli kuvat Mikko Mäntyniemi

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen on valittu europarlamentin pääneuvottelijaksi Verkkojen Eurooppa -ohjelmassa. Ohjelmalla on esitetty rahoitettavaksi yli 42 miljardilla eurolla energia-, liikenne- ja digitaalista infrastruktuuria EU:n uudella vuonna 2021 alkavalla rahoituskaudella. Tavoitteena on verkottaa Eurooppa entistä tiiviimmin yhteen ja vahvistaa näin sisämarkkinoita ja EU-maiden kilpailukykyä.

”Suomen kannalta tärkeää on, että eurooppalainen liikenteen ydinkäytävä esitetään nyt ohjelmassa jatkettavaksi Helsingistä Tornion kautta Luulajaan. Tähän asti Euroopan liikennekartalla on näkynyt vain pala eteläistä Suomea. Nyt arktinen ulottuvuus on nostettu näkyviin, ja TEN-T-käytävän jatkaminen pohjoiseen mahdollistaisi varsin merkittävän EU-rahoituksen hakemisen erityisesti ratahankkeille”, Virkkunen toteaa tiedotteessaan.

Liikenne, energia ja digitalisaatio yhteen

Parhaillaan ohjelman rahoituksella rakennetaan Rail Balticaa. Suomen merkittävin hanke kuluvalla kaudella on ollut energiapuolella: Suomen ja Viron välisen Balticconnector-kaasuputken 250 miljoonan kokonaiskustannuksista 75 prosenttia katetaan EU:n rahoituksella.

Energian osalta painopiste tulee Virkkusen mukaan siirtymään kaasuputkista sähköverkkojen siirtoyhteyksiin ja älyverkkoihin. Liikenteessä TEN-T ydinverkon rakentaminen jatkuu ja digitaalisella puolella aloitetaan investoinnit 5G-verkkoon.

"Nyt pyritään erityisesti linkittämään liikenne, energia ja digitalisaatio entistä tiiviimmin yhteen”, Virkkunen sanoo.

Lisärahoitusta sotilaalliseen liikkuvuuteen

Ilmastonmuutoksen torjuminen näkyy ohjelmassa läpi linjan. 60 prosenttia rahoituksesta on määrä suunnata tätä tukeviin hankkeisiin. Uutena osiona ohjelmassa on varattu 6,5 miljardia euroa sotilaallisen liikkuvuuden varmistamiseen yli rajojen. Kyseessä on EU:n ja NATOn yhteistyöhanke. Suunnitelmaa tarvittavista investointikohteista valmistellaan parhaillaan.

Verkkojen Eurooppa-ohjelma eli Connecting Europe Facility (CEF) on osa Euroopan unionin monivuotista rahoituskehystä. EU-parlamentin tavoitteena on saada ohjelmia ja budjettia koskevat neuvottelut ja vuoden 2021-2017 rahoituskehys kokonaisuudessaan neuvoteltua jäsenmaiden kanssa loppuun vielä tämän vaalikauden aikana.

JAA