Eurajoen Romu ja Euroports vientiyhteistyöhön

Eurajoen Romu aikoo viedä Turkkiin suuria romueriä Rauman sataman kautta.

01.10.2019
Teksti Esko Lukkari

Eurajoen Romu Oy ja Euroports  Finland ovat tehneet romumetallin varastointia ja vientiä koskevan yhteistyösopimuksen.

Eurajoen Romu aikoo kasvattaa vientiään etenkin Turkkiin. Kierrätysratkaisuja tarjoava yhtiö sanoo kasvattavansa laivauseriensä koon nykyisestä 4 000 tonnista jopa 25 000 - 30 000 tonniin.

Yhteistyökumppaniseen yhtiö on valinnut Euroports Finland Oy:n. Alustavan suunnitelman mukaan ensimmäisen lastin on tarkoitus lähteä loka-marraskuussa 2019, mutta romun hinnan lasku voi siirtää ajankohtaa.

Euroports Finland tiedotti yhteistyöstä 30.9.

”Olemme toimittaneet tavaraa noin 20 vuoden ajan Olkiluodon satamasta esimerkiksi Espanjaan ja Portugaliin. Laivauserät ovat olleet noin 4000 tonnin suuruisia, ja haluamme siirtyä suurempiin eriin”, sanoo tiedotteessa Eurajoen Romu Oy:n toimitusjohtaja Juuso Luodesmeri

”Seuraava luonnollinen askel oli valtamerilaivat ja viennin kohdemaa on Turkki, jossa sulatetaan ja jatkojalostetaan monipuolisesti romumetallia. Turkki myös pitkälti määrittelee romumetallin hinnan Euroopassa”, hän sanoo. 

Eurajoen Romun kierrätysmetallit varastoidaan Euroports Rauman alueella, mutta asiakas organisoi itse toimitukset eri puolilta Suomea ja vastaa tuotteiden käsittelystä varastokentällä. 

”Eurajoen Romun henkilöstönsä vastaanottaa saapuvan tavaran ja tarkastaa niistä muun muassa hiekkapitoisuudet. Tämän jälkeen he suorittavat lajittelun ja esivarastoinnin”, Euroports Finland Oy:n Myynnin ja huolinnan liiketoimintajohtaja Janne Virta kertoo. 

Euroports myös investoi

Euroports astuu mukaan kuvioon niin sanotussa korkeavarastointivaiheessa, jossa Eurajoen Romun kaluston työskentelykorkeus ei enää riitä. Satamaoperaattori vastaa kasojen purkamisesta, tuotteiden siirrosta laiturialueelle sekä lastauksesta. 

”Panostamme myös uuteen kalustoon, sillä uudelle kentälle tullaan asentamaan säteilyportit. Kaikki ulkomaille lähtevät kierrätysmetallikuormat tulee läpivalaista joko lähtö- tai vastaanottosatamassa”, Virta sanoo. 

Hollantilaisen Europortsin Suomen tytäryhtiö toimii Raumalla ja Pietarsaaressa. Sen liikevaihto vuonna 2018 oli 73 miljoonaa euroa ja konttiliikenteen määrä 263 000 TEU ja yritys työllistää 550 henkilöä. Rauma on suurin paperin vientisatama Suomessa ja kolmanneksi suurin konttisatama Suomessa. 

JAA

LUETUIMMAT
Artikkelin nostokuva