Euroopan kuljetusala: Lisää EU-rahaa liikenteelle

Infrarahoitus on uhattuna EU:n etsiessä keinoja leikata budjettia.

02.05.2018
Teksti Heli Satuli

EU-komissio julkistaa esityksensä EU:n rahoituksesta vuosille 2021-2027 heti vapun jälkeen. EU:lla on rahaa käytettävänään nykyisellä rahoituskaudella yhteensä noin biljoona euroa. Euroopan unionin rahoitus on kuitenkin isojen ongelmien edessä.

Tälle vuodelle rahaa on budjetoitu 160,1 miljardia euroa. Seuraavalla, vuonna 2020 alkavalla rahoituskaudella summasta tippuu vuositasolla pois laskutavasta riippuen 10-15 miljardia euroa. Syynä on Brexit. EU menettää Britannian lähdön takia toiseksi suurimman nettomaksajan.

Aika uudistaa rahankäyttöä

EU-komission mukaan budjettia pitää leikata ja jäsenmaiden maksuosuuksia kasvattaa. Rahoitusvaje on europarlamentin budjettivaliokunnan varapuheenjohtaja Petri Sarvamaan mukaan samalla mahdollisuus uudistaa kunnolla EU:n rahankäyttöä.

"On keskityttävä asioihin, joissa EU-rahalla on eniten vaikutusta ja sillä saa lisäarvoa aikaan. Budjetin on tuotettava tuloksia ja sen on vastattava todellisiin tarpeisiin. Nyt näin ei ole", toteaa talousarvion valvontavaliokunnan pääneuvottelijana toimiva Sarvamaa.

Yksi esimerkki on Sarvamaan mukaan EU-maiden infrastruktuuri. Se kaipaa kipeästi lisäeuroja, jotta Euroopan talouden pyörät pyörivät.

"Liikenteen kehittäminen on tarpeellista sekä talouskasvun edistämisen että ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta", muistuttaa Sarvamaa.

Pelkästään Euroopan päätieverkot eli niin sanotut TEN-T-väylät tarvitsevat vuosien 2021-2030 välillä huimat 500 miljardia euroa. Investoinneilla TEN-T-hankkeisiin on erityisen korkea eurooppalainen lisäarvo. Maantieliikenteen pullonkauloja, rajat ylittäviä hankkeita, eurooppalaisia solmuja ja teknisten vaatimusten yhdenmukaistamista ei tapahtuisi, jos käytössä olisi pelkästään kansallista rahaa.

Sarvamaa nostaa esiin myös Rail Baltican, jonka rakentaminen riippuu EU-rahoituksesta.

Kuljetusala yhdisti voimansa

Liikennealan toimivat vaativat rahoituksen turvaamista äänekkäämmin kuin koskaan aiemmin. More EU budget for transport - kampanja on kerännyt runsaasti julkisuutta Euroopassa. Kymmenet kuljetusalan järjestöt, yritykset ja liikennettä tukevat teollisuudenalat vaativat yhteisessä vetoomuksessaan kasvattamaan Verkkojen Eurooppa -rahoitusvälineen (Connecting Europe Facility, CEF) kautta jaettavaa rahamäärää uudella rahoituskaudella.

Kirjeessä muistutetaan, että tulevina vuosina Euroopalla on valtavia haasteita pysyä kilpailukykyisenä, toimivana ja houkuttelevana asuinpaikkana sekä sijoittajille vetovoimaisena markkinapaikkana. Investointeja digitaalisiin, innovatiivisiin ja kestäviin liikennehankkeisiin on nopeutettava, jotta voidaan siirtyä kohti vihreämpää, aidosti integroitua sekä kaikkien saatavilla olevaa, turvallisempaa ja tehokkaampaa liikennejärjestelmää.



 

JAA