Päämainos

Finavian kentillä huimaa kasvua

Alkuvuonna lentoliikenne kasvoi 12 prosenttia.

03.08.2018
Teksti Esko Lukkari

Finavian lentoasemien kautta on kuuden ensimmäisen kuukauden aikana matkustanut 12,3 miljoonaa matkustajaa. Se on 1,3 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin ja kasvua oli 11,9 prosenttia.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla vieraili ennätykselliset 10,1 miljoonaa lentomatkustajaa. Finavia tiedotti asiasta 25.7.

”Lähes 12 prosentin kasvu hipoo jo taivaita. Suunta on hyvä paitsi Helsinki-Vantaalla myös keskeisillä maakuntakentillä. Luvut kertovat suotuisasta taloudellisesta tilanteesta ja siitä, että Helsinki-Vantaan asema Euroopan ja Aasian välisen lentoliikenteen solmukohtana on vahvistunut. Se on avittanut muutkin lentoasemat hienoon nousuun”, sanoo tiedotteessa reittikehityksestä ja Helsinki-Vantaan lentoasemasta vastaava johtaja Joni Sundelin Finavialta.

Sundelin mukaan Finavian lentoasemilla oli yli 15 500 lentoa enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin (+ 8,3 %). Esimerkiksi kesäkuussa koko maan reittilentojen yhteenlaskettu lukumäärä kasvoi edellisvuoteen verrattuna yli 1 600:lla (+ 4,8 %) ja matkustajien yli 221 000:lla (+ 11,1 %).

Ruotsi ja Saksa ovat tänäkin vuonna säilyttäneet asemansa suosituimpina lentokohteina.

”Maakuntakentiltä eniten ulkomaanlentojen matkustajia oli Espanjan-reiteillä. Myös Kreikan-lomalennot kasvattivat suosiotaan. Iso-Britannian lennot kasvoivat yli viidenneksen, mikä tulee Lapin tilauslennoista. Kaiken kaikkiaan maakunnista oli tilastojemme mukaan vuoden alkupuoliskolla yli 18,7 prosenttia enemmän matkustajia Euroopan-lennoilla kuin vuotta aiemmin”, kertoo Sundelin. 

Helsinki-Vantaan kasvu jatkuu

Helsinki-Vantaan matkustajista yli 84 prosenttia matkustajista lensi kansainvälisessä reittiliikenteessä. Eniten kasvoi vaihtomatkustajien määrä (+23,9%).

Helsinki-Vantaan vahvaa kasvua selittävät aikaisempaa tiheämmät lentovuorot ja se, että yhä useammat lentoyhtiöt lentävät isoilla laajarunkokoneilla. Kaukolennoilla eniten matkustajia lensi Japanin-, Thaimaan- ja Kiinan-reiteillä. Yksittäisenä kohteena Qatarin lukuihin saatiin peräti 137,6 prosentin kasvupyrähdys.

”Odotamme, että Helsinki-Vantaan lentoaseman kasvu jatkuu. Ennustamme tälle vuodelle 21 miljoonan matkustajan rajan rikkoutumista. Helsinki-Vantaalla on käynnissä Finavian yli miljardin euron investointiohjelma, jonka avulla valmistaudumme palvelemaan 30 miljoonaa matkustajaa”, Sundelin kertoo.

JAA