Päämainos

Finnair putosi AirHelpin lentoyhtiövertailussa

Myös Helsinki-Vantaan sijoitus romahti viime vuodesta.

07.06.2018
Teksti Esko Lukkari

Finnair putosi jo kolmatta kertaa peräkkäin alaspäin lentokorvausyhtiö AirHelpin kansainvälisessä lentoyhtiö- ja lentokenttäpisteytyksessä. 72 lentoyhtiön joukossa Finnair oli tänä vuonna 42:s tuloksellaan 7,37. Vielä kaksi vuotta sitten yhtiö oli 10:s.

AirHelp Score-vertailu tehtiin kuudetta kertaa. AirHelp kertoi tuloksista 6.5.

Finnairin lennot lähtivät ajallaan vain 70 prosentin täsmällisyydellä, palvelun laadusta yhtiö sai arvosanan 8, ja korvausten maksamisesta vain 7,06. Finnair sijoittui Norwegiania ja SAS:ia heikommin.

Kyseessä on kolmas perättäinen mittausjakso, kun Finnairin putosi AirHelp Scoressa. Vielä kaksi vuotta sitten kesällä sen sijoitus oli 10:s. Saman vuoden syksynä se oli 27. ja puolitoista vuotta sitten talvella 30:s.

”Halpalentoyhtiöt parantaneet”

”Kilpailu lentoyhtiöiden kesken on kovaa. Myös halpalentoyhtiöt parantavat palveluaan ja samaan aikaan perinteiset lentoyhtiöt leikkaavat niitä. Jatkuvasti lukea myös uutisia, joissa kerrotaan Finnairin laiminlyövän lakisääteisiä velvollisuuksiaan asiakkaitaan kohtaan”, sanoo tiedotteessa AirHelpin Suomen-maajohtaja Aleksi Seppo.

Parhaat arvosanat keräsivät Qatar Airways (9,08 pistettä), Lufthansa ja Etihad Airways. Edellisen vertailun paras lentoyhtiö Singapore Airlines oli neljäs. Hännänhuippuna oli islantilainen WOW Air (5,04) seuranaan Royal Jordanian Airlines, Pakistan International Airlines ja brittiläinen EasyJet.

“Vuoden 2018 AirHelp Score osoittaa, että lentoyhtiöiden välisen kilpailun koventuessa voittajiksi selviytyvät ne, jotka asettavat matkustajat etusijalle. Lentoyhtiöt ovat liian pitkään vetäneet mutkia suoriksi ja pyrkineet säästöihin asiakkaidensa kustannuksella. Monet lentoyhtiöt huolehtivat asiakkaistaan ja ottavat vastuun asianmukaisten korvausten maksamisesta”, sanoo AirHelpin toimitusjohtaja ja perustajajäsen Henrik Zillmer.

Helsinki-Vantaa putosi 20 sijaa

141 lentokentän välisessä vertailussa Helsinki-Vantaa saavutti jaetun sijan 25 pistemäärällä 8,01. Se pärjäsi hyvin palvelun laadussa (8,6 pistettä), mutta menetti silti asemiaan viime vuodesta, jolloin se arvioitiin maailman viidenneksi parhaaksi lentokentäksi.

"Matkustajat arvostavat Helsinki-Vantaan korkealle, mutta muiden mittarien osalta kansainvälinen kilpailu on kovaa", Seppo sanoo.

Maailman parhaimmaksi lentokentäksi rankattiin Qatarin Dohassa sijaitseva Hamad International Airport (8,77 pistettä). Toiseksi sijoittui Ateenan kansainvälinen lentokenttä ja kolmanneksi Tokion Haneda. Kehnoiden pärjäsi Kuwaitin kansainvälinen lentokenttä (5,40 pistettä) ja toiseksi huonoimman arvosanan sai London Stansted.

JAA