Päämainos
Finnlines piti liikevaihtonsa - tulos pakitti hieman
Kuljetukset 15.05. 08:08

Finnlines piti liikevaihtonsa - tulos pakitti hieman

Suomen johtava rahtivarustamo selvisi hyvin alkuvuoden turbulenssisista.

15.05.2024
Teksti Esko Lukkari

Finnlines-konserni on tammi–maaliskuussa 2024 pitänyt liikevaihtonsa viime vuoden tasolla, mutta käyttökate tulosi reilusti.

Yhtiön liikevaihto oli kvartaalilla 162,2 (163,1)miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja, veroja, poistoja ja arvonalentumisia (EBITDA) oli 30,1 (45,5) miljoonaa euroa.

Yhtiö tiedotti tuloksestaan 7.5.

”Vuoden ensimmäinen neljännes oli haastava, mutta Finnlines onnistui selviytymään esteistä, joita aiheuttivat korkeat korot, inflaatio, geopoliittiset levottomuudet ja Euroopan talouden kasvun hidastuminen. Helmikuussa olleet useat poliittiset lakot ja maalis–huhtikuussa neljä viikkoa kestänyt lakko heikensivät Finnlinesin tulosta huomattavasti. Tulosta painoivat alas myös kahden uuden rahti-matkustaja-aluksen liikenteen aloituskulut”, sanoo toimitusjohtaja Tom Pippingsköld tulostiedotteessa.

Toinen superstar alus käyttöön

Finnlines esitteli toisen Superstar-luokan Finncanopus-aluksen sidosryhmilleen helmikuun puolivälissä.

Finnlines kuljetti raportointikautena 184 000 lastiyksikköä, 27 000 autoa ja 285 000 tonnia yksiköissä määrittelemätöntä rahtia. Laivat kuljettivat 153 000 matkustajaa ja vapaa-ajan matkustus kasvoi huomattavasti manner-Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä kahden Superstar-aluksen aloitettua linjalla. Kesäkauden odotukset ovat siten yhtiössä korkealla.

Merenkulku on ollut päästökauppajärjestelmän (ETS:n) piirissä vuoden 2024 alusta alkaen. Järjestelmän tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta, minkä vuoksi varustamot joutuvat maksamaan kasvihuonekaasujen päästöistä. Finnlines pyrkii Pippingsköldin mukaan minimoimaan maksuista asiakkailleen aiheutuvat kustannukset kuten aiemminkin, kun vastaavia säännöstöjä on tullut voimaan. Siksi ympäristömaksua tarkistetaan neljännesvuosittain.

Ruotsi-Puola liikenne alkoi

Raportointikauden jälkeen Finnlines avasi uuden Malmön ja Świnoujścien välisen linjan 10.4. Uusi ropax-linja varmistaa yhtiön tärkeän rahtireitin eteläisellä Itämerellä ja merkittävän yhteyden monille Ruotsissa työskenteleville puolalaisille. 

Pippingsklöld odottaa maailmantalouden vähitellen elpyvän vuoden 2024 jälkipuoliskolla. Inflaatio on hidastunut ja näyttää siltä, että keskuspankit alkavat laskea korkoja, minkä pitäisi piristää yksityistä kulutusta, teollisuutta ja kauppaa. 

”Finnlines toimii erittäin kilpailluilla markkinoilla, mutta on uudistanut laivastoaan moderneilla ympäristöteknologiaa hyödyntävillä aluksilla. Viime vuosina reittiverkostomme on laajentunut Itämerellä, Pohjanmerellä ja Biskajanlahdella ja voimme tarjota tavarankuljetuksia maailmanlaajuisesti Grimaldin verkoston kautta”, hän sanoo tiedotteessa.

JAA