Päämainos

Finnlines teki taas ennätystuloksen

01.03.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomen suurin varustamo- ja satamaoperaattori Finnlines on jatkanut tulosparannustaan. Vuoden 2017 tulos parani yli 21 prosenttia ja oli 82,7 (68,1) miljoonaa euroa. Yhtiö teki jo kolmantena peräkkäisenä vuonna 70-vuotisen historiansa parhaan tuloksen.

Yhtiön mukaan Suomessa merirahtimäärät kasvoivat yli 12 prosenttia viime vuonna. Finnlinesin tulos kasvoi alan keskiarvoa enemmän.

”Viimeinen vuosineljännes päättyi erinomaisen hyvin, sillä tulos ylitti edellisen vuoden vastaavan neljänneksen yli 100 prosentilla ja oli 14,9 (7,3) miljoonaa euroa”, sanoo toimitusjohtaja Emmanuele Grimaldi tulostiedotteessa.

Finnlines myi MS Europalinkin vuonna 2013 emoyhtiölle, koska Itämerellä ei silloin ollut riittävästi lastivolyymeja. Tämän vuoden tammikuussa alus palasi Finnlinesin liikenteeseen Saksa–Ruotsi-reitille. Laivan siirtyminen takaisin Finnlinesin liikenteeseen aiheuttaa muutoksia muilla yhtiön reiteillä.

MS Nordlink siirtyy Saksa–Ruotsi-reitiltä liikennöimään Suomen ja Ruotsin välille eli Naantali–Långnäs–Kapellskär-reitille. MS Nordlink on vaihtanut lippua ja siirtynyt Suomen lipun alle. Samalla alus on saanut myös uuden nimen – MS Finnswan. MS Finnswan on ensimmäisiä tämän pituisia ja näin suuren lastikapasiteetin omaavia aluksia, joka palvelee asiakkaita Suomen ja Ruotsin välillä.

Grimaldin mukaan yhtiö on viimeisen kymmenen vuoden aikana käyttänyt yli miljardi euroa laivastonsa uudistamiseen, vihreään laivateknologiaan, propulsiojärjestelmiin, satamateknologiaan, tietotekniikkaan ja toiminnanohjausjärjestelmiin.

Yhtiö aikoo edelleen investoida yli 70 miljoonaa euroa energiatehokkuus- ja päästöjenvähennysohjelmaan. Vuonna 2017 käynnistettyyn investointiohjelmaan kuuluu neljän vuosina 2012 ja 2013 rakennetun Breeze-sarjan roro-aluksen pidentäminen.

Näiden alusten kapasiteetti kasvaa 30 prosentilla. Tämä tarkoittaa sitä, että alukset voivat kuljettaa 4 200 kaistametriä roro-lastia. Noin 1 000 kaistametrin kapasiteetin lisäys vähentää myös merkittävästi energiankulutusta kuljetettua tonnia kohti alkuperäiseen alukseen verrattuna. Tämän ansiosta Finnlines on voinut vähentää päästöjä tuntuvasti kuljetettua tonnia kohden. Kaksi alusta on jo onnistuneesti pidennetty ja toiset kaksi valmistuvat huhtikuun loppuun mennessä.

Finnlines on tehnyt aiesopimuksen kolmesta uudesta 7 300 kaistametrin roro-aluksesta.

JAA