Päämainos

Finnlines vahvassa tuloskunnossa

Emanuele Grimaldin mukaan tulos oli jopa loistava.

10.08.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomen suurimman varustamon Finnlinesin vahva meno jatkui vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Sen liikevaihto kasvoi 11,5 prosenttia 289,1 miljoonaan euroon. Tulos parani lähes 20 prosenttia ja oli 42,3 miljoonaa euroa. Liiketulos oli 78,3 miljoonaa euroa.

”Tammi–kesäkuun loistava tulos ylitti viime vuoden ennätystuloksen ja tämä osoittaa, että strategiamme on oikea”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Emanuele Grimaldi 31.7. julkistetussa osavuosikatsauksessa.

Yhtiön alusten pidennysohjelma valmistuu tämän vuoden lopussa, jolloin kuusi alusta on pidennetty ja yhtiöllä on käytössä 6 000 kaistametriä enemmän lastitilaa, mikä vastaa kahta isohkoa alusta.

Meritse 92 prosentttia

Finnlinesin tiedotteen mukaan melkein 92 prosenttia Suomen viennistä ja 78 prosenttia Suomen tuonnista kuljetetaan meriteitse. Suomen merirahtivolyymit ovat jatkaneet kasvuaan, tuonti on kasvanut 6 prosenttia ja vienti 4 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Grimaldin mukaan yhtiö kuljetti jaksolla 388 000 lastiyksikköä, 82 000 henkilöautoa (ei sisällä matkustajien autoja) ja 304 000 matkustajaa.

Finnlines on investoinut laivastoonsa yli miljardi euroa viimeisten 12 vuoden aikana ja käynnistänyt 200 miljoonan euron roro-alusten uudisrakennusohjelman tilaamalla kolme isoa ympäristöystävällistä roro-alusta, jotka lisäävät aluskantaa 17 500 kaistametrillä.

Aluksiin asennetaan pakokaasupesurit ja alusten ladattavien akkuyksiköiden ansiosta satamakäynti on täysin päästötön. Pienempi polttoaineenkulutus saadaan aikaan rungon muotoilulla, potkuri-peräsinjärjestelmällä ja kitkaa vähentävällä kölin alla toimivalla ilmavoitelujärjestelmällä.

JAA