Päämainos
Fintraffic: Lennot viime vuonna jäivät 30 prosenttia vuodesta 2019
Kuljetukset 02.06. 06:29

Fintraffic: Lennot viime vuonna jäivät 30 prosenttia vuodesta 2019

Lentojen määrä Suomen ilmatilassa oli viime vuonna noin 30 prosenttia pienempi kuin ennätysvuonna 2019. Sopeuttaminen toteutui suunnitellusti, mutta lennonvarmistuksen tulos jäi samalla tappiolliseksi.

02.06.2023
Teksti Esko Lukkari kuvat Finavia

Lentoreittien liikennemäärät Suomessa jäivät viime vuonna noin 60 prosenttia koronapandemiaa edeltäneestä vuoden 2019 tasosta. Vuodenvaihteen charter-liikenne vilkastui pohjoisessa, jossa liikennemäärissä yllettiin jo pandemiaa edeltävälle tasolle.

Kansainvälisessä liikenteessä vuoden 2022 liikennemäärä oli koko vuonna 69 prosenttia vuoden 2019 tasosta, mutta vuoden lopussa se nousi jo 85 prosenttiin Lapin joululentojen kasvun vuoksi. Kotimaan liikenteessä liikennemäärä oli koko vuonna vain 66 prosenttia vuoden 2019 tasosta, mutta loppuvuonna jo lähes 80 prosentin tasolla.

Luvut ilmenevät Fintraffic Lennonvarmistus Oy:n vuoden 2022 lennon varmistusraportista. Se julkaistiin 29.5.

Päästövähennyksissä selvää edistystä

Lennonvarmistuksen keinoja päästöjen vähentämisessä ovat lentoreittien optimointi, tiivis kansainvälinen yhteistyö sekä jatkuvan liu’un laskeutumiset. Verkostolentoasemilla optimi liukulähestyminen toteutuukin lähes aina. Helsinki-Vantaan lentoaseman lähestymisliukumenetelmän ansiosta sille saapuvat lennot ovat Euroopan energiatehokkaimpia.

Ympäristökysymyksillä on yhä suurempi rooli Euroopan tasolla myös lentoliikenteessä, ja vastuullisuus ja energiatehokkuus ovat merkittäviä ajureita myös meidän toimintamme ja ilmatilan käytön kehittämisessä.

Perfect Flight -hankkeessa Suomen lennonvarmistus tekee yhteistyötä Finnairin kanssa. Hankkeessa tähdätään polttoaine- ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen etsimällä keinoja toteuttaa lentoreittejä mahdollisimman optimoidusti ympäristön kannalta.

Yhteistyö Viron kanssa sujuu

Suomen lennonvarmistus jatkoi Viron ja Suomen valtiorajat ylittävän lennonvarmistuspalvelun valmistelua yhdessä Estonian Air Navigation Services -yhtiön (EANS) kanssa. Alkuperäisen suunnitelman mukaiseen rajat ylittävän lennonjohtotoiminnan toteuttamiseen ei silti päästy viime vuonna.

Syksyllä Avia College voitti Norjan lennonvarmistuspalveluyhtiön, Avinorin, tarjouskilpailun ja kouluttaa yli sata norjalaista lennonvarmistusalan ammattilaista vuosina 2023–2025.

Dronejen yleistyminen lisää uusien palveluiden ja matalan ilmatilan ohjauksen tarvetta. Suomessa valmisteltiin kansainvälistä ja kansallista U-Space-asetusta, joka astuu voimaan tammikuussa 2023.

Suomessa on jatkettu kehitystyötä sekä lennonvarmistuksen digitaalisessa tilannekuvassa että muissa palveluissa, kuten ilmailutiedotuspalvelujen valmistelussa. Suomen kehittelemä ilmailun tilannekuvasovellus lanseerataan vuonna 2023. Myös yleisilmailijoiden digitaalinen lennonvalmistelusovellus on tulossa.

JAA