
Fintraffic Raide käynnistää yt-neuvottelut Imatralla, Inkeroisissa ja Kotkassa
Taustalla suunnitelmat Imatran, Inkeroisen ja Kotkan toimintojen yhdistämisestä Kouvolan toimintoihin.
30.08.2021
Teksti Ilmari Tuomivaara
Fintraffic harkitsee toimipaikkarakenteensa uudistamista ja isompien ohjauskeskusten vahvistamista siten, että Imatran, Inkeroisen ja Kotkan toiminnot yhdistettäisiin Kouvolan toimintoihin. Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä ovat Fintraffic Raide Oy:n Imatran, Inkeroisen ja Kotkan toimipisteissä työskentelevät vakituiset liikenneohjaajat, yhteensä 11 henkilöä. Työnantajan suunnitelman mukaan työtä voitaisiin tarjota suurelle osalle henkilöstöstä. Finntraffic tiedotti aiheesta 25.8.
Finntrafficin tiedotteen mukaan Itä-Suomessa ollaan parhaillaan ottamassa käyttöön uutta kauko-ohjausjärjestelmää, joka mahdollistaa nykyistä laajempien alueiden ohjaamisen turvallisesti ja toimintavarmasti. Näin ollen toimintojen siirtyessä kauko-ohjauksen piiriin työtä voidaan toteuttaa ohjauskeskuksessa, jossa työskentelee samanaikaisesti useita liikenneohjaajia sekä muita operatiivista työtä tekevää henkilöstöä. Lisäksi ohjauskeskuksissa on esimerkiksi ympärivuorokautinen henkilökunnan läsnäolo. Tämä kasvattaisi osaltaan edelleen edellytyksiä parantaa toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta sekä jatkuvuuden varmuutta, kun esimerkiksi yksittäisen henkilön sairastuminen ei enää voi keskeyttää liikennettä.
Yhteistoimintaneuvottelut alkavat torstaina 2.9.2021.
AVAINSANAT
Finntraffic Raide