Päämainos
Freja ja Imperial Logistics yhteistyöhön
Kuljetukset 12.09. 08:23

Freja ja Imperial Logistics yhteistyöhön

Suomessa toimivien kansainvälisten kuljetusjättien yhteistyö vaikuttaa täälläkin.

12.09.2019
Teksti Esko Lukkari

Freja Transport & Logistics on aloittanut yhteistyön kansainvälisen kuljetuskonserni Imperial Logisticsin kanssa.

Freja on Pohjoismaiden suurimpia yksityisomistuksessa olevia kuljetus- ja logistiikkayrityksiä ja se tarjoaa kansainvälisiä kuljetuspalveluja.

Suomen lisäksi Frejalla on toimipisteitä Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa ja Kiinassa. Freja Suomen toimipisteet ovat Turussa (pääkonttori), Vaasassa ja Vantaalla. Frejalla on maantiekuljetuksissa käytössään yli 800 traileria. 

Freja tiedotti yhteistyösopimuksesta 6.9.

Imperial Logistics perusti tytäryhtiön Suomeen vuonna 1996. Sen kotipaikka on Helsinki.

Imperial Logistics osti vuonna 2012 Duisburgissa pitkään toimineen LEHNKERING-yhtiön, jolla on ollut yli 20 vuotta säännöllinen liikenne Suomen ja Saksan välillä.

Imperial operoinut omalla kalustolla

Imperial Logistics tunnetaan hyvin Ruhrin alueella erityisesti teräs-, kemian- ja petrokemianteollisuuden kuljetusten tuottajana. Imperial operoi Suomeen enimmäkseen omalla kalustollaan.

”Imperialin trailerit ovat kaikki niin kutsuttuja kelakehtovaunuja, jotka soveltuvat normaalin tavaran lisäksi erinomaisesti myös painavien teräskelojen kuljettamiseen”, Freja Finlandin kaupallinen johtaja Vesa Ahlstedt sanoo tiedotteessa.

Ulkoistettuja ratkaisuja rahdin hallintaan, sopimuslogistiikkaan, varastointiin ja jakeluun tarjoava Imperial Logistics toimii pääasiassa Euroopassa ja Afrikassa.

Yritys on listattu Johannesburgin pörssissä Etelä-Afrikassa, ja se työllistää noin 30 000 työntekijää 38 maassa. Imperial Logistics on listattu 25 parhaan globaalin logistiikan alan palveluntarjoajan joukkoon.

JAA