Päämainos

Gasumin liikevaihto liki puolittui

Kaasun hintakehitys painoi liikevaihdon laskuun, mutta yhtiö piti tulostasonsa ennallaan.

07.08.2020
Teksti Esko Lukkari

Gasumin liikevaihto liki puolittui vuoden 2020 alkupuoliskolla viime vuoteen verrattuna. Liikevaihto jäi 302 miljoonaan euroon (522,5).

Yhtiön liikevoitto tippui tammi-kesäkuussa viidenneksen ja oli 17,5 miljoonaa euroa (22,1). Liikevoittoprosentti oli kuitenkin viime vuotta korkeampi eli 5,8 prosenttia (4,2).

Konsernin vakavaraisuus pysyi vahvana ja omavaraisuusaste oli 39,9 prosenttia (43,5).

Gasum tiedotti tuloksestaan 29.7.

Gasum-konsernin toimitusjohtajan Johanna Lammisen mukaan liikevaihdon kehitykseen vaikutti ennen kaikkea kaasun hintakehitys Euroopassa. 

Toisen vuosineljänneksen aikana yhtiö sai Linde AG:n LNG- ja biokaasuliiketoimintojen ja Nauticor Marine Bunkering -liiketoimintojen oston päätökseen. Yrityskaupalla Gasum laajensi Pohjoismaissa kaasuratkaisujensa tarjontaa erityisesti meriliikenteessä sekä raskaassa liikenteessä. Samalla yhtiön kaasutankkausasemaverkosto laajeni huomattavasti.

Meriliikenteessä kysyntä kasvussa

”Meriliikenteessä kaasun myyntivolyymien ennustetaan kasvavan. Toisen vuosineljänneksen aikana toteutimme useita meriliikenteen LNG-polttoainetankkauksia Pohjoismaissa ja Saksassa. Bunkrasimme ensikertaa Heerema-yhtiön maailman suurinta nosturialusta Sleipniria ja tuotesäiliöalus Rameliaa. Solmimme myös toimitussopimuskumppanuuden Samskip-varustamon kanssa ja avasimme Tukholman satamaan ensimmäisen laivojen meriliikenteen tankkausaseman”, Lamminen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Lammisen mukaan biokaasu kiinnostaa merenkulun edelläkävijöitä yhä enemmän ja yhtiö toimitti ESL Shippingin Viikki-alukseen ensimmäistä kertaa nesteytettyä biokaasua (LBG).

Toisen vuosineljänneksen aikana Gasum sanoo biokaasuliiketoiminnassaan edistäneensä alueellista kiertotaloutta Pohjois-Suomessa solmimalla sopimuksen kunnallisen jäteyhtiö Napapiirin Residuumin kanssa. 

”Rovaniemen, Ranuan ja Pellon kuntalaisten biojätteistä tuotetaan jatkossa kotimaista uusiutuvaa biokaasua ja kierrätysravinteita biokaasulaitoksellamme Oulussa. Teimme myös investointipäätöksen uuden biokaasulaitoksen rakentamisesta Göteneen Ruotsiin”, hän sanoo.

JAA