Päämainos

Hacklin Port Service Ltd aloitti Porissa

Konserni on yhtiöittänyt toimintojaan ja siirtänyt niitä tytäryhtiöihin viime vuosina.

07.02.2019

Oy Hacklin Ltd on 01.01.2019 siirtänyt Porissa olevan satamaliiketoimintansa, eli ahtaus- ja satamavarastotoiminnan sekä näihin liittyvät huolinta- ja laivanselvityspalvelut, omistamaansa tytäryhtiöön Oy Hacklin Port Service Ltd:hen.

Konserniyhtiö Hacklin Ltd. on aiemminkin siirtänyt eri logistiikka-alan toimintojaan tytäryhtiöihinsä.

KTM Olli Virtanen on nimitetty Oy Hacklin Port Service Ltd:n toimitusjohtajaksi. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat kaikki Porissa toimivat Hacklin-konsernin yhtiöt. Olli Virtanen on ollut Hacklin-konsernin palveluksessa vuodesta 2001.

Logistiikkainsinööri Patrik Nätkin on nimitetty Oy Hacklin Port Service Ltd:n tuotantopäälliköksi. Patrik Nätkin on ollut Hacklin-konsernin palveluksessa vuodesta 2011.

Hacklin tiedotti nimityksistä 5.2.

Hacklin on vuonna 1908 perustettu ahtaus- ja logistiikka-alan yhtiö. Sen palveluksessa on reilut 200 työntekijää. Hacklin Ltd ylti vuonna 2017 noin 19 miljoonan euron liikevaihtoon ja teki 0,6 miljoonan euron liiketappion. Oy Hacklin Port Service Ltd:n tulosta konserni ei ole julkistanut.

JAA