Päämainos

Häiriötiedot autoilijoille yhä laajemmin

30.11.2017
Teksti Esko Lukkari

Koko Suomen kattava kokeilu tieliikenteen häiriötietojen välittämisestä matkapuhelinverkon kautta toteutetaan vuosina 20172020. EU rahoittaa NordicWay2-hankkeen.

Suomen kokeilu on jatkoa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan liikenneviranomaisten sekä yritysten ja tutkimuslaitosten vuosina 2015–2017 toteuttamalle NordicWay-hankkeelle. Euroopan unionin Verkkojen Eurooppa -hankkeessa kokeiltiin tieliikenteen häiriötiedon välittämistä matkapuhelinverkossa autoilijoille. Tutkimuksen ensimmäisiä tuloksia julkaistiin marraskuun lopulla. 

Liikennevirasto ja Trafi järjestävät Suomen kokeilusta avoimen markkinakeskustelun yhdessä suomalaisten ja kansainvälisten viranomaisten, yritysten sekä tutkimuslaitosten kanssa 1.12.2017 Helsingissä. 

"Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö on häiriötiedottamisessa avainasemassa, kun tavoitellaan turvallisempaa ja sujuvampaa liikennettä. On löydettävä uusia liiketoimintamalleja ajoneuvojen verkottuneisuuden lisääntyessä, jotta mahdollisimman moni tienkäyttäjä pääsee hyötymään uusista palveluista", sanovat tiedotteessa Anna Schirokoff Trafista ja Ilkka Kotilainen Liikennevirastosta.  

NordicWay2-hankkeen tuotantokokeilun hankintavaiheen on määrä alkaa vuoden 2018 kevättalvella. 

Pohjoismaisessa kokeilussa kuljettajat, ajoneuvot ja kuorma-autot olivat yhteydessä toisiinsa matkapuhelinverkon kautta sekä vastaanottavat ja jakavat tieliikenteen häiriötietoa ajoneuvojen ja liikennekeskusten välillä.  

Demoja Pohjoismaissa 

Palvelua demonstroitiin toukokuussa Ruotsin ja Norjan sekä Ruotsin ja Tanskan välisillä rajoilla. Häiriötiedon välittämisen mahdollistaa pilvipalvelu, jossa ajoneuvovalmistajat, palveluntarjoajat ja viranomaiset jakavat tietoa keskenään. Vastaava palvelu on laajennettavissa Eurooppaan ja sen ulkopuolelle. 

Suomessa käytettiin HEREn kehittämää älypuhelinsovellusta, jossa kuljettaja pystyi itse lähettämään tietoa esimerkiksi onnettomuuspaikasta tai esteestä tiellä. Ruotsissa ja Norjassa kokeiluissa olivat mukana muun muassa Volvo ja Scania. Suomessa kokeiluun ilmoittautui yli 1 300 kuljettajaa. Yhteensä kokeiluissa oli mukana yli 1 800 kuljettajaa. 

Hankkeen tulosten mukaan tieliikenteen häiriötietoa voidaan vaihtaa matkapuhelinverkossa nopeasti, turvallisesti ja tehokkaasti – myös maiden rajojen yli.

"Tulokset ovat merkittäviä: parantunut liikenneturvallisuus, häiriöiden vaikutusten vähentyminen ja sujuvampi liikenne ilman lisäinvestointeja infrastruktuuriin", kertoo NordicWay-hankkeen koordinaattori, johtava älyliikenteen asiantuntija Risto Kulmala Liikennevirastosta.

JAA