Päämainos

Hakala lähti Traffic Managementista

Hakala ehti olla yhtiön toimitusjohtajana vain vajaat yhdeksän kuukautta.

30.08.2019
Teksti Esko Lukkari

Liikenteenohjauskonserni Traffic Management Finland Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Nykyinen toimitusjohtaja Juko Hakala ja yhtiön hallitus ovat sopineet, että Hakala lopetti työnsä toimitusjohtajana 27.8.2019.

Hakola ehti olla toimessa vain vajaat yhdeksän kuukautta. Hän on aiemmin työskennellyt muuan muassa Affecto Oyj:n toimitusjohtajana sekä lukuisissa ylimmän johdon tehtävissä Accenturella. 

Traffic Management Finlandin väliaikaisena toimitusjohtajana toimii toistaiseksi hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen.

Traffic Management Finland tiedotti asiasta 27.8.

”Juko Hakala on vienyt tämän vuoden aikana uutta liikenteenohjauskonsernia vahvasti eteenpäin. Yhtiön strategiatyö on edennyt suunnitellusti, ja olemme alkuvuoden aikana rakentaneet määrätietoisesti pohjaa liikenteen uusien palveluiden luomiselle sekä turvallisen, sujuvan ja ympäristön kannalta kestävän liikenteen edelleen kehittämiselle. Haluamme yrityksen tilanteeseen sopivalla johtamisella varmistaa suotuisan kehityksen jatkumisen. Olemme Jukon kanssa yhteisymmärryksessä sopineet vaihdoksesta ja kiitämme häntä työstä suomalaisen liikenteen hyväksi”, sanoo Traffic Management Finlandin hallituksen puheenjohtaja ja väliaikainen toimitusjohtaja Pertti Korhonen tiedotteessa.

Prosessi uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi on käynnistetty.

JAA