Päämainos
HaminaKotka odottaa kahtakymmentä risteilijää
Kuljetukset 02.03. 08:15

HaminaKotka odottaa kahtakymmentä risteilijää

Risteilyalukset tuotavat mukanaan jopa kymmeniä tuhansia matkailijoita.

02.03.2022
Teksti Esko Lukkari

HaminaKotka Satama odottaa ensi kesäksi 20 risteilyalusta. Satamassa valmistaudutaan parhaillaan kansainvälisen risteilijäkauden alkuun.

Toukokuusta lokakuuhun asti kestävän risteilijäkauden aikana HaminaKotkaan on tämän hetken tilanteen mukaan tulossa kaksikymmentä kansainvälistä risteilijää.

Satama tiedotti asiasta 21.2.

Aluksia saapuu sekä Kotkaan että Haminaan tuoden seudulle parhaimmillaan jopa kymmeniä tuhansia matkustajia. Sekä pandemia että maailmanpoliittinen tilanne vaikuttavat osaltaan risteilijäkauden muotoutumiseen, joten muutoksia alusten määrään suuntaan tai toiseen voi tapahtua.

Kotka ja Hamina ovat osoittautuneet kansainvälisesti houkutteleviksi risteilykohteiksi muun muassa sijainnin sekä monipuolisen retki- ja ohjelmatarjonnan ansiosta. Lyhyet välimatkat, puhdas luonto ja luonnon tarjoamat elämykset ovat selkeitä etuja kilpailtaessa muiden Itämeren risteilysatamien kanssa. Risteilymatkustajista vajaa puolet osallistuu erilaisille ohjatuille retkille ja reilu puolet tutustuu kohteeseen omatoimisesti hyödyntäen paikallisten yritysten palveluita.

Alkavaan risteilijäkauteen valmistautumisen lisäksi HaminaKotka Satamassa tehdään kovasti töitä myös tulevien vuosien eteen. Risteilyliikenne Itämerellä on kasvussa ja satamayhtiön odotukset kausille 2023–25 ovat hyvin myönteiset.

JAA