Päämainos
HaminaKotka Sataman kuljetukset laskussa
Kuljetukset 10.09. 11:21

HaminaKotka Sataman kuljetukset laskussa

Vain Venäjän transitokuljetukset ovat kasvaneet satamassa tämän vuoden aikana.

10.09.2020
Teksti Esko Lukkari

HaminaKotka sataman kautta kulki tammi-elokuussa 9 941 030 tonnia tavaraa. Se on 20 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Sataman ilonaihe on Venäjän transitoliikenne. Se on kasvanut edellisvuoteen verrattuna 4,9 prosenttia. HaminaKotka on Suomen suurin yleissatama.

Toukokuun jälkeen satamassa näytti jo siltä kuin päättyneestä kaasuputkitoimituksista ja metsäteollisuuden lakoista johtuva liikenteen lasku olisi tehnyt pohjakosketuksen. 

Heinäkuussa ja erityisesti elokuussa koronan vaikutukset suomalaisten vientituotteiden kysyntään alkoivat näkyä voimakkaasti satamaliikenteessä. Silti liikenteen laskusta yhä yli ¾ osaa johtuu kaasuputkiprojektin päättymisestä ja metsäteollisuuden alkuvuoden työtaisteluista. Kaasuputkikuljetukset olivat viime vuonna heinäkuussa ja elokuussa suurimmillaan, joka vaikuttaa tämän kesän vertailulukuihin.

HaminaKotka kertoi alkuvuoden luvuistaan 9.9.

Vientikuljetukset laskivat 21,0 prosenttia, josta leijonanosa tuli metsäteollisuustuotteista ja siellä etenkin koronan rasittamasta paperista (-15,9 %). Myös sellukuljetukset vähenivät (-11,4 %) ja sahatavara (-9,9 %). Kaasuputkijohdannaiset kappaletavara (-82,7 %) ja luokka muu tavara (-32,3 %) muodostivat suurimman osan laskusta. Nestebulkin vienti kuitenkin kasvoi 6,4 prosenttia.

Tuonti laski 16,4 prosenttia. Sielläkin metsäteollisuuden suhdanteiden heikkenemisen vaikutus näkyi raakapuun laskulla (-34,1). Lisäksi kaasuputkikuljetusten kuivabulkkilaivaukset supistuivat 18,3 prosenttia ja kappaletavara väheni 19,7 prosenttia. Tuonnissa nestebulk kulki vastavirtaan (+3,7 %).

Kauttakulkuliikenne on yhä huipputasolla ja se on kasvanut edellisvuoteen verrattuna 4,9 prosenttia.

Etusivulle >

JAA