Päämainos
HaminaKotkan liikenne oli edellisvuotta vaisumpaa
Kuljetukset 19.01. 07:35

HaminaKotkan liikenne oli edellisvuotta vaisumpaa

Tämän vuoden alkua ovat leimanneet satamassa työmarkkinahäiriöt ja Ukrainan tilanne.

19.01.2022
Teksti Esko Lukkari

Suomen suurimman yleissataman HaminaKotkan rahtikuljetukset jäivät viime vuonna liki kaksi prosenttia edellisvuotta pienemmiksi. Tämä vuosikin on alkanut satamassa vaisusti työmarkkinahäiriöiden ja Ukrainan tilanteen vuoksi.

Sataman kautta kulki vuonna 2021 yhteensä 14 574 247 tonnia tavaraa, joka on 1,8 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Varsin hyvin sujunutta vuotta varjosti nesteliikenteen takkuaminen niin viennissä kuin tuonnissakin. Tilanne tosin helpottui vuoden loppua kohti. 

Satamayhtiön 11.1. antaman tiedotteen mukaan konttiliikenteen häiriöt ja konttipula vaikuttivat epätasaisesti lähes koko vuoden ajan. Joulukuussa lakot ja saarrot metsäteollisuudessa vähensivät liikennettä. Siitä huolimatta myös joulukuu oli rahdiltaan varsin kohtuullinen. 

Viennissä tavaraa kulki 3,2 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Laskussa olivat nestebulk (-27,9 %) sekä edellisvuonna vertailussa näkyvien kaasuputkikuljetusten vaikutuksesta luokat kappaletavara (-18,2 %) ja ”muu tavara” (-50,2 %). Viennissä kasvoivat paperi (+16,1 %), kuivabulk (+9,4 %) ja sahatavara (+4,1 %).

Tuonti kasvoi kolme prosenttia

Tuonnissa käsiteltiin tavaraa 2,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten kasvoivat raakapuun (+30,4 %) ja luokan ”muu tavara” (+21,0 %) kuljetukset. Laskun puolella tuonnissa olivat nestebulk (-12,5 %), kuivabulk (-8,0 %) ja kappaletavara (-5,1 %). 

Nesteliikenteen vähenemisestä johtuen kauttakulku väheni kokonaisuudessaan -12,5 %.

Pienimuotoinen kotimaanliikenne kasvoi 55,3 %.

Konttien käsittely väheni -4,5 %.

Laivoja satamassa kävi 2344 kpl (-3,1 %).

Vuosi 2022 on alkanut epävarmoissa merkeissä. Työmarkkinahäiriöt ovat yhä meneillään, Ukrainan tilanne tuo kansainvälistä epävakautta ja kolmas koronavuosikin on alkamassa. Ennakointi vuoden liikennekehitykselle on tiedotteen mukaan vaikeaa, mutta positiivista on, että peruslähtökohdat sataman asiakaspiirissä ovat myönteiset.

JAA