Päämainos
Helsingin Satama teki rahtiennätyksen
Kuljetukset 17.01. 10:00

Helsingin Satama teki rahtiennätyksen

Vain Saksan rahtiliikenne putosi, kun Rostockin liikenne päättyi.

17.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Helsingin Sataman kautta kulki ennätyksellinen määrä tavaraa vuonna 2018. Helsingin asema Euroopan vilkkaimpana ulkomaanliikenteen matkustajasatamana vahvistui viime vuonna. Erityisesti kansainvälisten risteilyturistien määrä Helsingissä oli suurempi kuin koskaan.

Helsingin Sataman kautta kulki vuonna 2018 yhteensä ennätykselliset 14,7 miljoonaa tonnia tavaraa. Määrä kasvoi 3,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen.

Helsingin Satama tiedotti luvuistaan 11.1.

”Myös konttiliikenne oli ennätystasolla. Lisäksi Metsä Groupin Äänekosken tehtaan selluliikenteen kuljetusten ensimmäinen täysi vuosi näkyi tuloksessa positiivisena”, sanoo Helsingin Sataman toimitusjohtaja Ville Haapasaari.

”Yksikköliikenteen kokonaisvolyymi vuodelle oli positiivinen, vaikka markkinakasvu taittuikin vuoden mittaan”, hän sanoo.

Tallinnan suunnan rahtiliikenne kasvoi hyvin. Sen määrä oli 4,2 miljoonaa tonnia (+ 5,5 %). Kesällä Rostockin liikennettä siirtyi pois Helsingistä, ja rahtiliikenne Saksan suuntaan laski edellisestä vuodesta 7,1 %.

Suurin osa Helsingin Sataman kautta kulkevasta tavarasta on yksiköityä tavaraliikennettä, eli rekoissa, perävaunuissa ja konteissa kuljetettua rahtia. Vuonna 2018 sitä kulki Helsingin Sataman kautta 12,0 miljoonaa tonnia (+1,1 %). Ulkomaankaupan tuonti ja vienti säilyivät edelleen hyvin tasapainossa. Yksiköidystä liikenteestä oli tuontia 5,6 miljoonaa tonnia (+1,3 %) ja vientiä 6,4 miljoonaa tonnia (+0,9 %).

JAA