Päämainos
Tyynelän alikulkusillan tukiseinään asennetaan juuritappeja huhtikuussa 2026. Kuva: Väylävirasto
Kuljetukset 10.06. 09:20

Tyynelän alikulkusillan tukiseinään asennetaan juuritappeja huhtikuussa 2026. Kuva: Väylävirasto

Helsinki−Riihimäki ratahanke etenee

Kesän ratatyöt vaikuttavat myös lähijunaliikenteeseen.

10.06.2026
Teksti Esko Lukkari

Helsinki–Riihimäki-ratahankkeella rakennetaan kesän 2026 aikana useilla rataosuuksilla samanaikaisesti. Työt tuovat muutoksia matkustajalaitureihin Ainolan, Jokelan, Järvenpään ja Saunakallion asemilla sekä vaikuttavat pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen aikatauluihin. 

Elokuussa junien kyytiin päästään uusitulta Ainolan asemalta, ja pääradan pullonkaulat vähenevät, kun lisäraide Kytömaan ja Ainolan välillä valmistuu.

Väylävirasto tiedotti hankkeesta 8.6.

Helsinki-Riihimäki-ratahanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ykkösvaihe maksaa 163 miljoonaa euroa ja kakkosvaihe peräti 383 miljoonaa euroa.

Paikoin vain yksi raide käytössä

Hankkeen rakennustyöt etenevät kesän aikana useissa kohteissa. Ainolan asemalla viimeistellään uutta läntistä laituria, ja Kytömaan ja Ainolan välillä valmistaudutaan läntisimmän lisäraiteen käyttöönottoon. Purolan ja Nuppulinnan välillä rakennetaan lisäraiteita nykyisen kaksoisraiteen viereen. Nuppulinnan ja Jokelan välillä tehdään valmistelevia töitä myöhemmin tänä vuonna käynnistyvää lisäraiteiden rakentamista varten. Hyvinkäällä rakennetaan maaperää stabiloivia vastapenkereitä.

Kesän töiden aikana junaliikenne kulkee paikoin yhdellä raiteella kahden sijaan, ja osa töistä edellyttää myös tilapäisiä liikennekatkoja yöaikaan. Näitten takia matkustajalaitureissa sekä lähijunaliikenteen aikatauluissa on kesän aikana muutoksia.

Rakentamisen aikataulut ovat tarkentuneet loppukevään aikana, ja muutoksia junien käyttämiin laitureihin on luvassa Ainolan ja Jokelan lisäksi myös kahdella muulla asemalla.

Turvalaitteita uudistetaan

Kytömaan ja Ainolan välisen läntisimmän lisäraiteen käyttöönottoon valmistautuminen aiheuttaa kesäkuussa väliaikaisia laiturimuutoksia myös Järvenpään ja Saunakallion asemilla. Töiden aikana puretaan muun muassa tilapäisiä vaihteita ja tehdään turvalaitejärjestelmän muutoksia.

”Kesän aikana töitä tehdään usealla rataosuudella samanaikaisesti, mikä näkyy junamatkustajille poikkeusjärjestelyinä. Elokuussa hankkeella kuitenkin valmistuu merkittäviä kokonaisuuksia, kun Ainolan uusi läntinen laituri sekä Kytömaan ja Ainolan välille rakennettava läntisin lisäraide otetaan käyttöön. Elokuussa matkustajia palveleekin uusittu Ainolan asema, jossa on katetut odotusalueet ja esteetön kulku, mikä tekee matkustamisesta sujuvampaa, turvallisempaa ja kaikille saavutettavaa. Samalla pääradan pullonkaulat vähenevät sen muuttuessa neliraiteiseksi Helsingistä Järvenpään Purolaan saakka”, sanoo tiedotteessa hankkeen projektipäällikkö Riitta Parviainen Väylävirastosta.
 

JAA