
Huolinta-alan standardiehdot uudistuvat
Pohjoismaiden logistiikka- ja huolintayritykset ovat käynnistäneet alan pelisääntöjen uudistamisen.
22.09.2025
Teksti Esko Lukkari
Pohjoismainen logistiikka- ja huolintasektori päivittää alan standardiehdot. Pohjoismaisia huolinta- ja logistiikka-alan yrityksiä edustava Pohjoismainen Speditööriliitto (NSF) käynnistää ehtojen uudistamisen.
PSYM:n yleiset määräykset ovat vuodesta 1919 lähtien toimineet huolintasopimusten oikeudellisena perustana Pohjoismaissa. Niitä on päivitetty viimeksi vuonna 2015, mutta sen jälkeen alan toimintaympäristö on muuttunut huomattavasti.
Alan vakioehdot tuovat selkeyttä ja oikeusvarmuutta alalle, jolla ei ole yhtenäistä lainsäädäntöä.
Moni asia alalla muuttunut
Tiedotteen mukaan huolitsijat kohtaavat yhä monimutkaisempia haasteita: tiukentuva ilmastolainsäädäntö, muuttuvat pakotejärjestelmät, kasvavat kyberturvallisuusuhat sekä tekoälyn ja digitaalisen infrastruktuurin nopean käyttöönoton. Ne edellyttävät pelisääntöjä, jotka vastaavat alan arkea sekä tukevat sen luotettavuutta ja kilpailukykyä.
”Modernisoidut PSYM-vakioehdot eivät tarkoita pelkästään kielen päivittämistä, vaan ennen kaikkea sitä, että koko pohjoismainen logistiikkaekosysteemi saa tarvitsemansa oikeudellisen selkeyden, jotta se voi toimia tehokkaasti muuttuvassa maailmassa”, sanoo tiedotteessa NSF:n puheenjohtaja Are Kjensli.
”Ilman yhteistä standardia sopimuksista uhkaa tulla yhä sirpaleisempia, mikä heikentää johdonmukaisuutta, luottamusta ja tehokkuutta eli asioita, joihin alamme tukeutuu”, Kjensli jatkaa.
Palvelee kilpailukykyä
Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry:n toimitusjohtaja Petri Laitinen, joka edustaa Suomea NSF:ssä, korostaa, että viimeiset kymmenen vuotta ovat muuttaneet merkittävästi huolinta- ja logistiikka-alaa digitalisaation, tekoälyn sekä uusien turvallisuus- ja ilmastovaatimusten myötä.
”On välttämätöntä, että alan yhteiset PSYM-vakioehdot pysyvät kehityksen tahdissa. Näin pohjoismainen huolinta- ja logistiikka-ala voi tarjota asiakkailleen ratkaisuja, jotka ovat sekä oikeudellisesti kestäviä että käytännössä toimivia ja tehokkaita. Uudistuksella varmistetaan myös, että Pohjoismaiden ulkomaankaupan logistiikkapalvelut hoidetaan jatkossakin mahdollisimman sujuvasti”, Laitinen sanoo.