Huoltovarmuuskeskus tukee autolauttoja
Kuljetukset 26.03. 09:14

Huoltovarmuuskeskus tukee autolauttoja

Elintärkeitä tavaravirtoja Suomen ja Baltian välillä varmistetaan 45 miljoonan euron erityistuella.

26.03.2020
Teksti Esko Lukkari

Huoltovarmuuskeskus käynnistää pikaisesti kolme kuukautta kestävät tukitoimet turvatakseen huoltovarmuudelle tärkeät tavaravirrat Suomesta Ruotsiin sekä Baltiaan ja Keski-Eurooppaan.

Merikuljetusten osuus Suomen tuonnista on noin 80 prosenttia ja viennistä noin 90 prosenttia, ja laivoilla kuljetetaan vuosittain noin miljoona rekkaa tuonti- tai vientitavaraa lastinaan. Matkustaja-autolautoilla kulkee elintarvikkeita, lääkkeitä sekä muita kulutustavaroita. Suuri osa rahdista on välttämätöntä Suomen huoltovarmuudelle.

Huoltovarmuuskeskus tiedotti asiasta 25.3.

”Koronavirusepidemian torjuntatoimet ovat nyt käytännössä lopettaneet matkustaja-autolauttojen henkilöliikenteen, jonka tuotot ovat välttämättömiä toiminnan kannattavuudelle. Sen vuoksi turvaamme rahtikuljetukset lähikuukausien ajan”, sanoo tiedotteessa Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema.

Kuljetusyritykset maksavat laivamatkasta edelleenkin normaaliin tapaan varustamoille. Sen lisäksi valtio alkaa maksaa varustamoille tukea, jolla katetaan rahtitulojen ja taloudellisesti kannattavaan liikennöintiin vaadittavan tulotason erotus. Ylimääräinen tuki voidaan periä pois jälkikäteen. Tuella mahdollistetaan liikenteen ylläpitäminen kannattavuusrajalla.

Tukea myönnetään seuraavien kolmen kuukauden ajaksi, ja tukitoimien jatkoa harkitaan, mikäli epidemian tilanne sitä vaatii. Tavaraliikenne varmistetaan, kunnes tilanne normalisoituu. 

Tuki seitsemälle autolautalle

Tukijärjestely koskee viittä Suomen lipun, yhtä Ruotsin lipun ja yhtä Viron lipun alla toimivaa matkustaja-autolauttaa. Alukset liikennöivät Helsinki–Tallinna-, Turku–Tukholma- ja Vaasa–Uumaja-reiteillä. Turun ja Tukholman välisellä reitillä kulkevat alukset varmistavat samalla myös Ahvenanmaan rahtiliikenteen jatkumisen Suomeen ja Ruotsiin. 

Saksaan ja muualle Eurooppaan suuntautuva RoRo- ja RoPax-liikenne on markkinoiden ehdoilla tapahtuvaa kannattavaa toimintaa, joka ei tarvitse tukea.

”Huoltovarmuuskeskus myöntää tuet varustamojen hakemuksesta, ja asettaa tukipäätöksessään tuen ehdot. Huoltovarmuuskeskus voi tarvittaessa myös priorisoida kriittisimmät kuljetukset, kuten elintarvike- ja lääke- sekä terveydenhuollon kuljetukset”, Lounema sanoo.

Huoltovarmuuskeskus on varautunut käyttämään toimenpiteisiin 45 miljoona euroa. Tuen myöntämisessä noudatetaan EU:n lainsäädäntöä ja tukimekanismeja ja siitä notifioidaan EU-komissioon työ- ja elinkeinoministeriön toimesta. 

JAA