Päämainos
Hyötyajoneuvojen rekisteröinti hyppäsi 10 prosentin kasvuun
Kuljetukset 30.05. 12:22

Hyötyajoneuvojen rekisteröinti hyppäsi 10 prosentin kasvuun

Raskaan kaluston kysyntä kasvaa Britanniaa lukuun ottamatta kaikissa EU-maissa.

30.05.2018
Teksti Heli Satuli kuvat ACEA

Uusien hyötyajoneuvojen rekisteröinti EU-maissa kasvoi huhtikuussa 9,6 prosenttia. Ajoneuvoja rekisteröitiin huhtikuun aikana lähes 200 000 kappaletta.

Euroopan autonvalmistajia edustavan ACEAn tuoreen tilaston mukaan eniten uusia ajoneuvoja rekisteröitiin Espanjassa, jossa kasvua oli 22 prosenttia ja Saksassa, jossa rekisteröinnit lisääntyivät 14,5 prosenttia.

Uusien hyötyajoneuvojen kysyntä on kasvanut EU-maissa tämän vuoden ensimmäisten neljän kuukauden aikana 4,3 prosenttia. Tänä vuonna on tähän mennessä rekisteröity 822 481 uutta hyötyajoneuvoa. Espanjassa kasvuluvut ovat kuluvan vuoden osalta kaksinumeroiset. Toisena on Ranska (+ 6,4%), Italia (+ 3,9%) ja Saksa (+ 3,8%). Sen sijaan Britanniassa hyötyajoneuvojen kysyntä laskee. Tänä vuonna ajoneuvoja on rekisteröity Britanniassa 3,4 prosenttia vähemmän verrattuna samaan kauteen vuonna 2017.

Myös Suomessa tukevat kasvuluvut

Raskaiden, yli 16 tonnin painoisten hyötyajoneuvojen kategoriassa kasvu on vieläkin vahvempaa. Euroopassa rekisteröitiin huhtikuussa 11,7 prosenttia enemmän rekkoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Raskaiden ajoneuvojen myynti kasvoi hyvin Italiassa, jossa rekisteröintimäärät kasvoivat 50 prosenttia. Kasvu oli vahvaa myös  Espanjassa (+ 32,4%) ja Saksassa (+ 18,3%).

Tammi-huhtikuun aikana EU-maissa on otettu käyttöön yhteensä 104 489 uutta raskasta hyötyajoneuvoa. Markkinat ovat plussalla kaikissa muissa maissa paitsi Britanniassa.

Suomessa uusia hyötyajoneuvoja rekisteröitiin huhtikuussa 1800 kappaletta. Tämän vuoden tammi-huhtikuussa kaupallisia ajoneuvoja on rekisteröity Suomessa ACEAn tilaston mukaan yhteensä lähes 8000 kappaletta. Lukema on selvästi isompi kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna, jolloin Suomessa otettiin käyttöön 6700 hyötyajoneuvoa.

JAA