Päämainos

ICEYE:lle 10 miljoonan laina Business Finlandilta

Avaruuteen lähtee 18 suomalaissatelliittia.

21.12.2018
Teksti Esko Lukkari

Tutkasatelliitteja kehittävä ICEYE on saanut Business Finlandilta 10 miljoonan euron pääomalainan. Varat käytetään SAR-satelliittien valmistukseen vuonna 2019 ja suomalaislähtöisen Sijaintien Internetin (Internet of Locations) -ekosysteemin käynnistämiseen.

ICEYE laukaisi 3.12. SpaceX-yhtiön raketin mukana toisen piensatelliittinsa avaruuteen. Yhtiön ensimmäinen satelliitti laukaistiin tammikuussa. Yhtiön tavoitteena on lähettää avaruuteen peräti 18 tutkakuvantavaa satelliittia lähivuosina.

Teollisuussijoitus tiedotti lainasta 14.12.

ICEYE käynnistää Sijaintien Internet -ekosysteemin tukeakseen suomalaista talouskasvua satelliittidatan tuottamiseen, analysointiin ja kulutukseen liittyen. Tiheästi päivittyvän tiedon saanti kaikkialta maailmasta on uudenlainen mahdollisuus monille teollisuuden aloille sekä valtioille. Satelliittien havainnointidataa voidaan soveltaa esimerkiksi laittoman kalastuksen tai metsien laittomien hakkuiden valvontaan, luonnonkatastrofien hätäavun ohjaamiseen ja valtameriliikenteen turvaamiseen.

”Tutkasatelliittipalveluidemme avulla toteutetun reaaliaikaisen tarkan kuvantamisen ja data-analyysipalveluiden ansiosta ICEYE on luomassa uusia maailmanlaajuisia markkinoita”, sanoo tiedotteessa Pekka Laurila, ICEYE:n strategiajohtaja ja toinen perustajajäsen.

”ICEYE:n tutkasatelliittikonstellaation etuna on kyky välittää kuvaa myös pilvipeitteen läpi ja yöaikaan. Erilaisten kohteiden luotettava tarkkailu useita kertoja päivässä luo markkinoille valtavan määrän uusia kaupallisia käyttökohteita”, hän korostaa.

Alalle oma ekosysteemi

”Business Finlandin rahoituksella pyritään luomaan edellytyksiä myös muille yrityksille rakentaa ICEYE:n datan päälle uusia palvelukonsepteja tai jatkojalostaa sitä uudenlaisiin käyttökohteisiin. Datan ympärille rakentuvassa ekosysteemissä on merkittävä potentiaali uuden osaamisen ja liiketoiminnan luomiselle”, sanoo Tesin sijoitusjohtaja Jussi Sainiemi.

Tesi on yksi ICEYE:n omistajista.

Autonominen merenkulku on yksi tulevaisuuden aloista joka hyötyy uudesta avaruusinfrastruktuurista.

”One Sea ekosysteemin yritykset ABB, Cargotec, Ericsson, Finnpilot Pilotage, Rolls-Royce Marine, Tieto ja Wärtsilä kehittävät tällä hetkellä Suomessa ratkaisuja älykkääseen ja autonomiseen meriliikenteeseen. Merellä tarvitaan aktiivisesti päivittyvää tietoa ympäristöstä, kuten jäätilanteesta, jota tutkakuvaa tuottavat satelliitit mahdollistavat”, kertoo One Sean johtaja Jukka Merenluoto DIMECC Oy:stä.

ICEYE:n tutkasatelliittipalvelu tarjoaa asiakkaille kuvadataa valituilta alueilta muutaman tunnin välein sekä päivällä että yöllä, auttaa asiakkaita ongelmien ratkaisemisessa muun muassa merenkulku-, katastrofinhallinta-, vakuutus-, rahoitus-, turvallisuus- ja tiedustelualoilla. ICEYE on laukaissut avaruuteen SAR-satelliitteja (Synthetic Aperture Radar, synteettisen apertuurin tutka), joiden laukaisumassa on alle 100 kg.

JAA