Päämainos
Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Timo Vuori arvioi, että keskeisillä vientimarkkinoillamme on jo varovaisuutta ilmassa.
Kuljetukset 11.05. 09:42

Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Timo Vuori arvioi, että keskeisillä vientimarkkinoillamme on jo varovaisuutta ilmassa.

Ifo ennakoi jo suhdannekäännettä

Suomen vientimarkkinoiden näkymät heikkenemässä.

11.05.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Roni Rekomaa, Lehtikuva

Maailman arvostetuimpiin suhdannelaitoksiin lukeutuva saksalainen Ifo ennustaa suhdannekäännettä. Suomen tärkeimmissä vientialueissa eli Aasiassa, Saksassa ja Pohjois-Amerikassa menee yhä hyvin, mutta odotukset kertovat käänteestä.

Tuoreen 8.5. julkistetun maailmanlaajuisen Ifo World Economic Survey –suhdannekyselyn Ifo-indikaattori on tammikuusta huhtikuuhun tippunut 26,0 pisteestä 16,5 pisteeseen. Ifo-asiantuntijat ennakoivat maailman BKT-kasvun olevan 3,9 prosenttia tänä vuonna, mutta sen uskotaan olevan jo heikkenemässä.

Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Timo Vuori arvioi, että keskeisillä vientimarkkinoillamme on jo varovaisuutta ilmassa. Suomen Keskuskauppakamari julkisti oman arvionsa Ifon suhdannekatsauksesta 8.5.

Myös tuoreen Ifo Euro Area Survey -selvityksen mukaan euroalueen talousnäkymät Suomi mukaan lukien ovat heikentyneet sitten alkuvuoden. Euroalueen Ifo-indikaattori laski 43,2 pisteestä 31,1 pisteeseen. Ifo-asiantuntijat uskovat 2,2 prosentin talouskasvuun euroalueella, mutta suhdanneodotukset ovat muuttuneet pessimistisemmiksi.

Vuoren mukaan Aasiassa, USA:ssa ja Saksassa suhdanneodotukset ovat selvästi heikentyneet.

”Suomessakin on syytä varautua siihen, ettei viime aikojen vientivetoinen kasvu jatku ikuisesti. Emme saa tuudittautua siihen, että julkisen ja yksityisen taloutemme haasteet on jo ratkaistu, kansainvälinen kilpailukyky kunnossa ja että etuuksia voidaan jakaa huolettomasti”, muistuttaa Vuori KKK:n tiedotteessa.

Kauppasota pelkona

Ifon kyselyyn vastanneet talousasiantuntijat pelkäävät, että kasvava kauppasodan uhka ja uudet kaupan esteet tulevat jarruttamaan kansainvälisen kaupan kasvua ja samalla edesauttamaan suhdannekäännettä.

“Vaikka vientimme ensisijaisesti suuntautuu Eurooppaan, on USA:n ja Kiinan talouskasvun merkitys erityisen tärkeä Suomen kaltaiselle investointituotteiden valmistajamaalle, jonka vientituotteet usein lopulta päätyvät Amerikan tai Aasian markkinoille”, sanoo Vuori.

”Kasvava protektionismi, korotetut tullit tai vientikiintiöt EU-USA-Kiina -akselilla olisivat myrkkyä Suomen viennille”.

Ifo World Economic Survey ennakoi inflaation olevan kasvussa lyhyiden ja pitkien korkojen noustessa seuraavan kuuden kuukauden aikana. Euroalueen inflaation ennustetaan olevan tänä vuonna 1,6 prosenttia.

AVAINSANAT

Ifo vienti

JAA