Ilmailuala siirtyy vähitellen uusiutuviin polttonesteisiin

03.04.2018
Teksti Esko Lukkari

Ilmailualan asiantuntijoiden mukaan kestävästi valmistetut, uusiutuvat polttoaineet voivat olla avainasemassa lentomatkustamisen ympäristökuorman vähentämisessä. 

Air Transport Action Group (ATAG) -järjestön mukaan kansainvälinen lentoala tuottaa kaksi prosenttia kaikista ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. 

Lentoyhtiöt pyrkivät hillitsemään päästöjään, ja niiden tavoitteena on kasvaa hiilineutraalisti vuodesta 2020 eteenpäin. Vuonna 2016 allekirjoitettu sopimus edellyttää, että vuodesta 2020 lähtien lentoyhtiön on kompensoitava päästömääränsä kasvu vapaaehtoisilla kompensaatioilla. 

Sopimuksen nimi on “Carbon Offsetting and Reduction Scheme for International Aviation” eli CORSIA. Suomessa puhutaan kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksesta. Finavia kertoi maaliskuun lopussa verkkosivuillaan ilmailualan pyrkimyksestä päästöjensä vähentämiseen. 

ATAG:in mukaan vaihtoehtoiset polttoaineet – erityisesti kestävästi tuotetut vaihtoehdot – ovat erinomainen keino saavuttaa alan linjaamat tavoitteet. 

”Uskomme, että vaihtoehtoiset polttoaineet tulevat pitkällä aikavälillä mullistamaan ilmailualan. Tällä hetkellä ei ole teknisiä esteitä sille, että uusiutuvat energianlähteet vakiinnuttaisivat asemansa. Tiellä ovat enemmänkin kaupalliset syyt”, sanoo ATAG:in toimitusjohtaja Michael Gill

Gillin mukaan kysymys kuuluukin, miten luomme sellaiset markkinat ja poliittiset puitteet, että lentoyhtiöiden on kaupallisesti kannattavaa siirtyä vaihtoehtoisiin polttoaineisiin. 

Uusiutuvia polttoaineita testataan lennoilla

2010-luvulla uusiutuvia polttoaineratkaisuja on jo testattu useilla matkustajalennoilla. Uusiutuvaa polttoainetta lentokoneisiin tehdään muun muassa levästä ja erilaisista kasveista sekä jätteistä ja ylijäämämateriaalista. 

Esimerkiksi Neste on kehittänyt kestäviä lentokonepolttoaineita, joiden raaka-aineena käytetään eläinrasvaa elintarviketeollisuuden jätteestä, kalanrasvaa prosessointivesistä, käytettyä ruuanlaittoöljyä, teknistä maissiöljyä sekä muita jätteitä ja ylijäämiä. 

Osittain Nesteen uusiutuvasta Winter Grade Renewable Fuel -dieselistä koostuvaa polttoainetta testattiin Boeingin 787 Dreamliner -koneessa Yhdysvalloissa. Kone suoriutui vaihtoehtoisella polttoaineella terästettynä yhtä hyvin kuin fossiilisilla polttoaineilla.  

Lufthansa testasi Nesteen uusiutuvaa MY Renewable JetFuel -polttoainetta yli tuhannella Frankfurtin ja Hampurin välisellä lennolla vuonna 2011 sekä vuoden 2012 alussa mannertenvälisellä lennolla Frankfurtista Washington DC:hin. 

Nesteen mukaan Lufhansan kokeilut osoittivat, että uusiutuvan lentopolttoaineen avulla on mahdollista vähentää hiilidioksidipäästöjä: edellä mainituilla lennoilla päästöjä vähennettiin 1 500 tonnin edestä. Polttoaine onnistui myös parantamaan moottoreiden tehoja. 

Finavian bussit kulkevat uusiutuvalla dieselillä

Helsinki-Vantaan asematasolla liikennöivät Finavian bussit kulkevat kokonaan uusiutuvalla dieselillä. 

”Lentokentät ovat alan edelläkävijöitä kestävien vaihtoehtojen hyödyntämisessä. Osa kentistä operoi jo kokonaan hiilineutraalisti, mikä tarkoittaa jatkuvaa päästöjen vähentämistä ja kompensointia. Helsinki-Vantaasta tuli hiilineutraali lentoasema viime vuonna. Yksi tapa vähentää päästöjä on uusiutuvien polttoaineiden käyttö nykyisissä kulkuneuvoissa. Meidän ei tarvitse uusia kerralla koko bussi- ja autokantaa”, sanoo Finavian kestävän kehityksen johtaja Mikko Viinikainen

”Kansainvälisesti vasta muutamat kentät ovat aloittaneet uusiutuvan dieselin käytön. Meillä on kotikenttäetu, koska Nesteen uusiutuvan polttoaineen jalostamo on kulman takana Porvoossa, jatkaa Finavian ympäristöasiantuntija Johanna Kara

Tavoitteena on, että vuoden 2018 loppuun mennessä dieseliä käyttävät kulkuneuvot kulkevat uusiutuvalla polttoaineella kaikilla Finavian lentoasemilla.

JAA

LUETUIMMAT
Artikkelin nostokuva