Päämainos

Ilpo Korhonen siirtyy VAK Oy:n toimitusjohtajaksi

31.05.2018
Teksti Esko Lukkari

VAK Oy:n toimitusjohtajaksi on 1.8.2018 alkaen nimitetty insinööri, MBA Ilpo Korhonen. Ilpo Korhonen on aiemmin työskennellyt Valmet Automotive Oy:n palveluksessa 30 vuotta eri johtotehtävissä.

Viimeiset 10 vuotta Korhonen on ollut yhtiön toimitusjohtaja ja hänen aikanaan Valmet Automotive on kehittynyt huimin harppauksin. Yhtiön hallitus ilmoitti kuitenkin tammikuun lopussa vaihtavansa yhtiön toimitusjohtajaa ja perusteluna oli yhtiön huono tuloskehitys.  

VAK:n nykyinen toimitusjohtaja Lassi Virtanen jatkaa yhtiössä hallituksen puheenjohtajana.

Vahdolla toimiva VAK Oy on Suomen johtavia kuljetusjärjestelmien valmistajia. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 71 miljoonaa euroa ja yhtiössä on 450 työntekijää. Suomessa VAK on eristettyjen kuormatilojen ja perävaunujen valmistuksen markkinajohtaja. Tuotemerkki tunnetaan hyvin myös Ruotsissa, jonne on se on vienyt perävaunuja vuodesta 1993.

Ilpo Korhonen omaa vahvan osaamisen liikkeenjohdon tehtävistä ja pitkän kokemuksen teollisten tuotantoprosessien johtamisesta.

Ilpo Korhosen mukaan VAK Oy:n toimitusjohtajuus on mielenkiintoinen haaste ja mahdollisuus olla kehittämässä kasvavaa perheyritystä sen muuttuvassa toimintaympäristössä.

JAA