Kuvituskuva: Mika Pakarinen, Keksi/LVM
IMO koettaa sopia Lontoossa kasvihuonepäästöistä
USA:n jarrutuksen vuoksi maiden on vaikea sopia kasvihuonepäästöjen jatkotoimista.
29.04.2026
Teksti Esko Lukkari
Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n meriympäristön suojelukomitea kokoontuu Lontoossa 27.4.–1.5.2026. IMO:n jäsenvaltiot koettavat sopia alusliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen jatkosta.
Yhdysvallat on vastustanut uusia päästövähennyksiä ja maa on uhannut jopa sanktioida maita, jotka asettavat aluksille tiukempia päästövähennyksiä.
Neuvotteluja Lontoossa käydään myös mm. alusten hiili-intensiteetti- ja energiatehokkuussääntelyn tarkentamisesta, painolastivesien sääntelystä sekä vedenalaisen melun vähentämiseen tähtäävästä ohjeistuksesta.
Komitean 84. istunnossa on tarkoitus jatkaa neuvotteluja siitä, kuinka lokakuussa 2025 vuodeksi lykättyä päätöksentekoa toimista alusliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi jatketaan. Päästövähennyksistä on sovittu vuonna 2023 IMO:n kasvihuonekaasustrategiassa.
Suomi haluaisi jatkaa neuvotteluja
IMO:ssa asetettu tavoite on, että meriliikenne on hiilineutraalia vuoteen 2050 mennessä huomioiden kansalliset olosuhteet. Vuoteen 2030 mennessä alusten kasvihuonekaasupäästöjä tulee vähentää vähintään 20 prosenttia vuoteen 2008 verraten. Vuodelle 2040 asetettu välitavoite on vähentää päästöjä vähintään 70 prosenttia.
Suomi kannattaa päästövähennystoimista käytävien neuvottelujen jatkamista huhtikuussa 2025 jo alustavasti päätetyn nk. nettonollakehikon (IMO Net-Zero Framework) pohjalta. Päästövähennystoimien tulee olla riittäviä vuonna 2023 sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Ilman tehokkaita maailmanlaajuisia toimia meriliikenteessä ei saavuteta IMO:n päästövähennystavoitteita. Selvät maailmanlaajuiset toimet toisivat myös varustamoalalle ja meriteollisuuteen varmuutta jo käynnissä olevan käyttövoimasiirtymän tahdista.
Kulku jäissä tärkeä Suomelle
Suomi pitää tärkeänä, että sääntelyssä huomioidaan alusten turvallinen kulku jäissä. Suomi on tehnyt IMO:on esityksen aiheesta yhdessä muiden EU-jäsenvaltioiden ja useiden Euroopan ulkopuolisten valtioiden kanssa.
Istunnossa neuvotellaan myös muun muassa jo voimassa olevan alusten energiatehokkuus- ja hiili-intensiteettisääntelyn tarkentamisesta, alusten painolastivesien sääntelystä sekä vedenalaisen melun mahdollisesta tulevasta sääntelystä. Suomen valtuuskuntaan kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön, Suomen Lontoon-suurlähetystön, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskus Syken ja Ahvenanmaan maakuntahallituksen edustajia.