Päämainos
Tammer Brands on laajentanut MORessa sijaitsevaa logistiikkakeskustaan useaan kertaan.
SponsoroituKuljetukset 28.11. 12:47

Tammer Brands on laajentanut MORessa sijaitsevaa logistiikkakeskustaan useaan kertaan.

Industrial Park MORE – kilpailuetua oikealla sijoittumisella

Logistiikan megatrendit osaaja- ja varastointipulasta aina verkkokaupan kasvuun aiheuttavat haasteita niin logistiikkayrityksille kuin muillekin toimijoille. Industrial Park MORE –yritysalueella Hämeenlinnassa logistiikkakeskustaan pitävä Tammer Brands on vastannut näihin haasteisiin loistavalla sijoittumisella.

28.11.2022

Kuluttajatuotteisiin erikoistunut Tammer Brands on Industrial Park MORE-yritysalueen pitkäaikaisempia toimijoita. Vuonna 1954 perustettu perheyritys perusti ensimmäisen logistiikkakeskuksensa Hämeenlinnan Moreeniin vuonna 2005 ja sitä on laajennettu useampaan kertaan. Tuorein laajennos tehtiin vuonna 2020 ja sillä vastattiin erityisesti yhtiön tunnetuimpien brändien myynnin kasvuun ja kasvaneeseen vienti- ja verkkokauppakysyntään.

”B2B-verkkokauppamme kasvaa koko ajan ja se palvelee asiakkaitamme 24 h. Erityisesti sesonkituotteet liikkuvat verkkokaupan kautta tehokkaasti. Verkkokauppiaat ovat meille myös potentiaalinen asiakasryhmä, sillä hyvin tunnettujen brändiemme kuluttajatuotteet tuovat verkkokauppiaille lisäarvoa ja nostavat keskiostosta”, Tammer Brandsin toimitusjohtaja Zachary Mäenpää sanoo.

Sijainnilla kilpailuetua

Verkkokaupan ja kuluttajatuotekaupan erityispiirteenä ovat voimakkaat sesonkivaihtelut ja vaatimukset toimitusten nopeuden suhteen. Näihin haasteisiin on ollut mahdollista vastata niin tehokkaan sisälogistiikan, riittävän ja ammattitaitoisen henkilökunnan kuin erinomaisen sijainnin avulla.

“Meillä on laaja valikoima tuotteita, ja kun tuotteet tulevat samasta logistiikkakeskuksesta, voidaan tilauksia yhdistää ja toimitus on mahdollista hoitaa nopeasti. Sijainti on toimitusten nopeutta mietittäessä avainasemassa, ja oikeanlaisella sijoittumisella olemme saavuttaneet kilpailuetua kilpailijoihin nähden. Industrial Park MORE on sijainniltaan suurten kaupunkien solmukohdassa, esimerkiksi Helsinkiin ja Tampereelle on tunnin matka. Myös yhteydet itä- ja länsisuunnassa toimivat hyvin ja Turun, Vuosaaren kuin Vaasan satamiin on loistavat logistiset yhteydet”, Mäenpää summaa.

Yhteistyöllä ratkaisuja haasteisiin

Vaikeudet rekrytoida osaavaa henkilökuntaa logistiikka-alalle ovat kansainvälinen ongelma. MOREn logistiikkakeskuksessaan lähes sata henkeä työllistävällä Tammer Brandsillä haaste tunnistetaan, mutta työvoimaa on saatu tarvittaessa ja työntekijät viihtyvät heillä hyvin. Mäenpää korostaa myös yhteistyön eri toimijoiden välillä tärkeyttä ja kiittelee yhteistyötä erityisesti Hämeenlinnan kaupungin ja sen elinkeinoyhtiön, Linnan kehityksen, kanssa.

“Alusta alkaen yhteistyö on ollut sujuvaa ja alue on ylittänyt odotuksemme toistuvasti. Alueen toimijoita kuunnellaan herkällä korvalla ja pieniinkin asioihin on haettu yhdessä ratkaisua. Alueelle suunniteltava eritasoliittymä on hyvä esimerkki, miten yrityksille ja alueen kehittymiselle oleellisia hankkeita viedään yhdessä eteenpäin”, Mäenpää kertoo.


Industrial Park MORE

Industrial Park MORE on Hämeenlinnan ja Janakkalan yhteinen yritysalue. MOREen on sijoittunut jo noin 90 yritystä, joista osa on laajentanut tilojaan useaan kertaan.Alueella toimii useita logistiikka-alan yrityksiä, kuten DSV, Posti ja Kaukokiito. Keskeinen sijainti valtateiden 3 ja 10 varressa, kasvavalla markkina-alueella Hämeenlinnan ja Janakkalan kyljessä tarjoaa yrityksille hedelmällisen maaperän menestyä ja laajentua. Alueella on myytävänä ja vuokrattavana runsaasti erikokoisia tontteja ja lisää kaavoitetaan jatkuvasti. Tulevaisuudessa alue tulee olemaan kooltaan 1100 hehtaaria. Lue lisää www.industrialparkmore.fi.

Tammer Brandsin toimitusjohtajan Zachary Mäenpää kertoo Hämeenlinnan logistiikkakeskuksen olevan sijainniltaan loistava.

JAA