INFRA ja SKAL: Suomen on terästäydyttävä EU:n väylärahoituksessa
Järjestöjen mukaan Suomi tarvitsee nyt panostuksia tieverkolleen enemmän kuin koskaan.
22.05.2023
Teksti Esko Lukkari
Suomen pitäisi terästäytyä EU:n CEF-tierahoituksen kotiuttamisessa muistuttavat SKAL ja INFRA. Järjestöjen mukaan Suomi tarvitsee nyt panostuksia tieverkolleen enemmän kuin koskaan. Tiestöstä huolehtiminen on välttämätöntä saavutettavuudelle ja huoltovarmuudelle ja se on osa maanpuolustusta.
INFRAn toimitusjohtaja Paavo Syrjö odottaa Suomelta ripeitä toimia ja kunnianhimoa.
"Ei haeta pikkulusikalla vaan kauhalla. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa on valtatiellä 4 ja kantatiellä 82 kohteita, jotka palvelisivat niin sotilaallista liikkuvuutta kuin teollisuuden kuljetuksia. Juuri tällaiset kaksoiskäyttöiset hankkeet ovat niitä, joihin EU:n sotilaallisen liikkuvuuden rahoitus on tarkoitettu. Muitakin tarpeita on paljon", Syrjö sanoo järjestönsä julkaisemassa tiedotteessa 17.5.
Geopoliittinen asema olisi hakuvaltti
Syrjön mukaan uusien teiden, liittymien ja siltojen suunnitteluun sekä rakentamiseen on haettavissa rahoitusta EU:n CEF-rahoitusvälineen sotilaallisen liikkuvuuden paketista syyskuuhun saakka. Suomen perusteet saada rahoitusta ovat hänen mielestään poikkeuksellisen vahvat.
Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa tuotanto ja asutus on hyvin hajautunutta maantieteellisesti. Sujuvat matka- ja kuljetusketjut eivät meillä onnistu ilman kattavaa ja turvallisesti liikennöitävää tieverkkoa. Myös muuttunut geopoliittinen asemamme asettaa tiedotteen mukaan uusia vaatimuksia saavutettavuudelle.
Nyt tiestön ongelmista aiheutuu pullonkauloja eikä saavutettavuus toteudu. Merkittävä osa ongelmista tulee korjata päällystämällä nykyistä tieverkkoa ja vahvistamalla siltoja kansallisella rahoituksella, mutta osa puutteista edellyttää kokonaan uusien teiden, liittymien tai siltojen rakentamista.
Jopa 50 prosenttia kustannuksista
Suomen olisi mahdollista tiedotteen mukaan saada EU:sta 50 prosenttia väyläkohteiden suunnittelun ja rakentamisen kustannuksista. Kriittisiä kohteita on helppo löytää. Kuljetusyritysten edunvalvoja SKAL näkee pohjoisen ulottuvuuden ohella ongelmia erityisesti silloissa. Raskasta kalustoa on voitava liikennöidä turvallisesti ja pitkäjänteisesti. Uusien siltojen rakentaminen Suomeen lähivuosikymmenten aikana on välttämätöntä.
”Raskas liikenne mukaan lukien maanpuolustuskalusto tarvitsevat riittävän leveän ja hyväkuntoisen tiestön ja sujuvan yhteyden Norjaan. Vahvan hakemuksen tekemisen ei pitäisi olla vaikeaa, sillä näin hyviä perusteluja meillä ei ole ollut vielä koskaan", sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.