Päämainos

Itämeren logistiikassa ympäristön arvo nousee

Turun yliopiston HAZARD-projekti selvitti logistiikan kehitysnäkyä aina vuoteen 2030 asti.

20.03.2019
Teksti Esko Lukkari

Itämeren alueella toimivat kuljetus- ja logistiikkayritykset saattavat kohdata jatkossa työvoimapulaa, ympäristö- ja turvallisuushuolia sekä verotuksen ja sääntelyn kohottamia kustannuksia.

Osana Turun yliopiston johtamaa HAZARD-projektia toteutettu tutkimus ennustaa tiukentuvan sääntelyn heikentävän kuljetusten tehokkuutta, mutta toisaalta kasvattavan logistiikkasektorin merkitystä. 

HAZARD on EU-rahoitteisen Interreg-ohjelman lippulaivahanke. Kolmivuotinen ja noin neljän miljoonan euron hanke päättyy huhtikuussa.

Turun yliopisto tiedotti tutkimuksesta 15.3.

Tutkimusta varten haastateltiin noin sataa logistiikan huippuasiantuntijaa Itämeren alueelta. HAZARD-projektin alainen, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimus käsitteli 52 logistiikka-aiheista kysymystä. Tutkimuksen kysymykset jaoteltiin kymmeneen aihealueeseen: 

  • logistiikkasektorin kilpailukyky
  • maantiekuljetukset
  • rautatiekuljetukset
  • ilmakuljetukset
  • merikuljetukset
  • paketti- ja muut erikoispalvelut
  • teknologiset tekijät
  • ympäristötekijät
  • sosiaaliset tekijät
  • toimitusketjujen turvallisuus

 

Asiantuntijapaneelin arvion mukaan osaaminen Itämeren alueella oli vahvinta kilpailukyvyn ja ympäristötekijöiden osalta. Myös maantieliikenteen ja merikuljetusten tuntemus oli vahvaa, kun taas osaaminen ilma- ja rautatiekuljetusten suhteen oli melko alhainen.

Logistiikkasektori saattaa kohdata tulevaisuudessa työvoimapulaa, kasvavia ympäristö- ja turvallisuushuolia sekä verotuksen ja sääntelyn kohottamia kustannuksia.

Ympäristöteema nousee

Ympäristöteema pysyy vahvana kuljetusalalla. Ympäristöystävällisen kuljetustoiminnan kysynnän ennakoitiin kasvavan entisestään. Muutokset johtavat paneelin arvion mukaan pienentyneisiin kasvihuonepäästöihin tulevaisuudessa.

Negatiivisimman muutoksen odotetaan osuvan toimitusketjujen turvallisuuteen, ja rikoksien sekä niiden estämisen aiheuttamien kulujen ennakoidaan nousevan. Erityisesti kyberuhkien ennustettiin kasvattavan merkitystään kuljetus- ja logistiikka-alalla. Ala joutuu kohtaamaan myös muita haasteita, joista yksi on osaavan työvoiman pula vuoteen 2030 mennessä. 

Muita esiin nousseita teemoja olivat teknologisen kehityksen merkitys alalle kuten parantunut energiataloudellisuus, logistiikkasektorin kasvava merkitys Itämeren alueen kilpailukyvylle sekä tiedonkeräys- ja seurantateknologioiden käytön lisääntyminen.

Jatkoa vuoden 2013 tutkimukselle

Tutkimus noudatteli läheisesti Ojala ym. (2013) aiempaa tutkimusta, joka käsitteli samoja teemoja, mutta tarkastellen vuotta 2025. Yhteisenä tekijänä molemmissa tutkimuksissa oli ympäristösääntelyn aiheuttamien kustannusten odotettu nousu.

Suurin muutos oli EU-jäsenmaiden sekä muiden maiden välisen rajavalvonnan tehostuminen. Uudessa tutkimuksessa rajavalvonnan odotettiin kiristyvän entisestään.

 

JAA