Päämainos
Lähes kaikki jäänmurtajat olivat liikkeellä ja kauppa-alukset saatiin avustettua sujuvasti satamiin.
Kuljetukset 18.05. 09:26

Lähes kaikki jäänmurtajat olivat liikkeellä ja kauppa-alukset saatiin avustettua sujuvasti satamiin.

Jäänmurto päättyi tänä vuonna 15.5.

Jäänmurtokausi oli normaalin pituinen ja kesti joulusta toukokuun puoleen väliin.

18.05.2021

Jäänmurtajat ovat palanneet kotisatamiinsa tältä keväältä. Jäänmurtokausi 2020–2021 päättyi virallisesti 15. toukokuuta. Jäänmurtovuosi jää historiaan ”normaalina”.

Perämerellä viimeisenä jäänmurtajana toiminut Polaris käy Tornion Röyttän satamassa vielä ennen paluutaan Helsingin Katajanokalle.

Arctia tiedotti asiasta 16.5.

Jäänmurtokausi kesti joulusta toukokuun puoleen väliin. Perämerellä jäätä oli ajoittain koko alalla. Tuulten ollessa pääsääntöisesti kevyitä jäätilanne pysyi kuitenkin kohtuullisen helppona. Lähes kaikki jäänmurtajat olivat liikkeellä ja kauppa-alukset saatiin avustettua sujuvasti satamiin. 

Myös Suomenlahdella tarvittiin jäänmurtoavustusta ja liikenne sujui hyvin siellä kahden murtajan avustamana. Kontio, Otso, Polaris, Sisu ja Urho avustivat meriliikennettä Perämerellä ja Voima ja Fennica puolestaan Suomenlahdella. Vastaavan kaltainen kapasiteetti oli edellisen kerran käytössä talvella 2017–2018, jolloin avustustyössä oli kahdeksan murtajaa.

Arctian jäänmurtajille kertyi kuluneen kauden aikana yhteensä 573,4 operointipäivää. Avustuksia oli 1 388 ja hinauksia tehtiin 148 kertaa. Maileja jäänmurtokaudella kertyi yhteensä noin 58 000.

AVAINSANAT

jäänmurtajat

JAA