Päämainos

Jetpak aloitti Tampereella lentorahtiliikenteen

20.03.2018
Teksti Esko Lukkari

Jetpak on avannut Tampere-Pirkkalan lentokentällä kaupallisen lentoliikenteen myös lähtevälle rahdille. Rahtia on mahdollista lähettää Tampereelta Finnairin, SAS:n ja AirBalticin lennoilla. 

Jetpakin yhteistyösopimus Finnairin, SAS:n ja AirBalticin kanssa mahdollistaa rahdin kaupallisilla lennoilla lentoasemalta. Rahtia on voinut lähettää ja vastaanottaa Jetpakin kautta Tampereelta 7.3.2018 alkaen. Rahti kulkee Jetpakin kautta yli 300:lle eri kentälle, mikä mahdollistaa kuljetukset sekä kotimaassa että koko Euroopan alueella. 

”Kasvatamme palveluitamme jatkuvasti. Tampereen lentokentän liittäminen osaksi pohjoismaista pikakuljetusverkostoamme oli tärkeä askel palvelujemme kehittämisessä”, Jetpakin Suomen myyntijohtaja Markus Haapanen sanoo yhtiön tiedotteessa. 

Jetpakilla on toimipisteitä yli 150 paikkakunnalla Pohjoismaissa ja Euroopassa. Päivittäin sillä on käytössään 700 ajoneuvoa ja yli 3 800 kaupallista lentoa.  

Jetpak on vuonna 1979 perustettu ruotsalainen yhtiö. Suomeen se tuli vuonna 1993. Vuonna 2010 yhtiö teki Finnairin kanssa sopimuksen, jonka mukaan se vastaa Finnair Cargon koko kotimaan lentorahtitoiminnasta. 

”Se että saamme lähetettyä lentorahtia kaupallisilla lennoilla, on tärkeää sekä Tampereen alueelle että alueen lentokuljetuksen kehittymiselle. Alueella on valtavasti yrityksiä, jotka kaipaavat nopeaa kuljetuspalvelua. Olemme iloisia, että Jetpak näkee Tampereen alueen potentiaalin”, Tampereen alueen lentoliikenteen kehittämisestä vastaava johtaja Marja Aalto sanoo. 

JAA