Päämainos
Joukkoliikenteen ilmastoperusteinen rahoitus on pysyvä määräraha (20 M€ vuodessa), joka myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa.
Kuljetukset 02.07. 05:20

Joukkoliikenteen ilmastoperusteinen rahoitus on pysyvä määräraha (20 M€ vuodessa), joka myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Joukkoliikenteen ilmastotoimenpiteisiin myönnetty 15,5 miljoonaa euroa valtiontukea

Suurin tuen saaja on HSL, joka saa yhteensä 7 088 000 euroa. Yli miljoonan euron tuet saavat lisäksi Tampere ja Turku.

02.07.2021
Teksti Osto&Logistiikka kuvat Adobe Stock

Valtio tukee tänä vuonna joukkoliikenteen ilmastotoimenpiteitä 15,5 miljoonalla eurolla. Tukea on myönnetty 21 joukkoliikenneviranomaiselle puhtaan kaluston ja käyttövoimien edistämiseen sekä joukkoliikenteen kulkutapaosuuden kasvua ja seurantaa edistäviin toimenpiteisiin. 

Traficom tiedotti aiheesta 29.6.

Ilmastoperusteisesta rahoituksesta yhteensä noin 10 miljoonaa euroa oli sidottu MAL-sopimuksin seitsemälle kaupunkiseudulle, minkä lisäksi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi harkinnanvaraista valtionavustusta 5,9 miljoonaa euroa. Valtionavustuksessa huomioitiin kaupunkiseutujen puhtaan kaluston ja käyttövoimien suoritteet sekä kulkutapaosuuden kasvua ja seurantaa edistävät hankkeet.

Puhtaan kaluston ja käyttövoimien osalta tarkoitus on tukea kaupunkiseutujen siirtymistä puhtaan kaluston direktiivin mukaisiin käyttövoimiin kuten sähköbusseihin. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän, Lahden ja Kuopion osalta ilmastoperusteista rahoitusta on sidottu MAL-sopimusten vuosittaisiin toimenpiteisiin. Lisäksi tuettiin joukkoliikenteen markkinointia sekä kulkutapaosuuden seurantaa edistäviä hankkeita.

Joukkoliikenteen ilmastoperusteinen rahoitus on pysyvä määräraha (20 M€ vuodessa), joka myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Käyttämättä jäänyt osuus siirretään ensi vuodelle, jolloin kaupunkiseuduilla on suunnitteilla mm. merkittäviä sähköbussiliikenteen käyttöönottoja.

"Suomalaisilla kaupunkiseuduilla on kunnianhimoiset suunnitelmat puhtaiden käyttövoimien käyttöönottoon paikallisjoukkoliikenteissään ja rahoituksen avulla valtio pystyy nyt jopa nopeuttamaan käyttöönottoja. Tuen avulla voidaan toteuttaa myös mm. joukkoliikenteen markkinoinnin ja brändäyksen toimenpiteitä, jotta matkustajien luottamus joukkoliikenteeseen saataisiin koronan väistyttyä palautettua", kertoo tiedotteessa Traficomin tiiminvetäjä Laura Langer.

JAA