Juko Hakalasta Traffic Management Finlandin toimitusjohtaja

Valtionhallinnossa liikennepolitiikan avainpaikat on nyt täytetty.

07.01.2019
Teksti Esko Lukkari

KTM Juko Hakala on nimitetty Traffic Management Finland-konsernin toimitusjohtajaksi. Hän toimii myös konsernin johtoryhmän sekä tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajana ja aloittaa tehtävässään 21.1.2019.

Hakalalla on vahva informaatioteknologian ja liikkeenjohtamisen tausta. Hän on aiemmin työskennellyt Affecto Oyj:n toimitusjohtajana sekä lukuisissa ylimmän johdon tehtävissä Accenturella.  

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin pääjohtajaksi valtioneuvosto nimitti joulukuussa diplomi-insinööri Kirsi Karlamaan. Pääjohtajanimitys on viiden vuoden määräajaksi 20.12.2018 lukien.

TMF tiedotti Hakalan nimityksestä 2.1.

”Liikenteen päivittäisen turvallisuuden ja sujuvuuden varmistamisen lisäksi konsernin tehtävänä on edesauttaa uusien digitaalisten liikkumiseen ja logistiikkaan liittyvien palvelujen syntymistä. Liikenteeseen liittyvän tiedon turvallinen kerääminen, hallinta ja tarjoaminen liikenteen ekosysteemin käyttöön on keskeinen osa konsernin roolia. Juko Hakalalla on pitkä ja vahva kokemus vaativien digitaalisten palvelujärjestelmien kehittämisessä ja operoimisessa terveydenhuollon potilasjärjestelmistä miljoonien kuluttajien käyttämiin mediapalveluihin”, sanoo tiedotteessa konsernin hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen.

Hakalan mukaan liikennemäärät, -muodot ja -teknologiat kehittyvät nopeasti ja vastaavasti kasvaa myös tarve näiden tuottamien ympäristövaikutusten yhä tehokkaampaan johtamiseen.

”Olen innoissani mahdollisuudesta liittyä Traffic Management Finlandin kovien ammattilaisten joukkoon ja koen inspiroivana mahdollisuuden luoda lisää arvoa liikenteemme toimijoille kehittyvän liikenneinformaation, -ohjauksen ja digitaalisten alustaratkaisujen avulla”, hän sanoo.

JAA