Päämainos
Kasvanut satamaliikenne jäi yhä vuoden 2008 luvuista
Kuljetukset 20.03. 11:26

Kasvanut satamaliikenne jäi yhä vuoden 2008 luvuista

Vahva kasvu on jatkunut alkuvuoden 2018 aikana. 

20.03.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Suomen Satamaliitto

Tilastoitujen satamien kautta kulkenut ulkomaan tavaraliikenteen volyymi kasvoi Suomessa viime vuonna 4,1 prosenttia. Tuonti kasvoi 1,7 prosenttia ja vienti 6,4 prosenttia.  

Suomen Satamaliiton maaliskuun tiedotteessa kerrotaan, että meriteitse kuljetettavien konttien määrä kasvoi yhteensä 7,9 prosenttia edellisvuodesta. Tämä vastaa 1,6 miljoonan TEU:n (twenty foot equivalent unit eli tavallinen kontti) määrää. Venäjän transitoliikenne oli viime vuonna vahvassa kasvussa, kun transitoliikenne lisääntyi peräti neljänneksen  

Ulkomaan tavaraliikenteen kokonaisvolyymi Suomen satamissa oli viime vuonna lähes 99 miljoonaa tonnia. Kahden perättäisen vuoden kasvusta huolimatta ei vieläkään onnistuttu rikkomaan yli sadan miljoonan tonnin rajaa, joka saavutettiin edellisen noususuhdanteen aikana vuonna 2008. 

Matkustajaliikenne on kasvanut trendinomaisesti useiden vuosien ajan. Suomen mantereen ja Ahvenanmaan yhteensä laskettu matkustajaliikenne oli viime vuonna 19,2 miljoonaa matkustajaa. Yksin Helsingin sataman kautta kulki lähes 12,7 miljoonaa matkustajaa, mikä tekee Helsingistä Euroopan (ja mahdollisesti koko maailman) vilkkaimman matkustajaliikennesataman. 

Helsingin Satama Oy nousi myös tavaraliikenteen volyymeissä Suomen suurimmaksi yleissatamaksi 14 miljoonan tonnin määrällä (kasvua 22,8 %). Yksittäisen sataman suurimmat volyymit liikkuivat Neste Oyj:n teollisuussatamassa Porvoon Kilpilahdessa (21,4 miljoonaa tonnia).  

Venäjän transitoliikenteessä Kokkolan Satama Oy nousi Suomen suurimmaksi transitosatamaksi 4,4 miljoonalla kauttakulkuliikenteen tonnilla. Kokkolan Sataman kokonaisvolyymi oli viime vuonna 7 miljoonaa tonnia. 

Kansainvälinen risteilymatkustajaliikenne on pitkälti keskittynyt pääkaupungin satamaan. Helsingin satamassa vieraili kesäkaudella 2017 266 aluskäynnillä yhteensä 478 000 kansainvälistä risteilymatkustajaa. Suurimmat matkustajaryhmät olivat pohjoisamerikkalaiset ja kanadalaiset, saksalaiset, britit sekä espanjalaiset. 

Alkuvuosi 2018 on jatkunut vilkkaana Suomen satamissa. Tammikuun lopussa kumulatiivinen vuosikasvu oli 4,6 prosentin tasolla; tuonnin kasvuvauhti oli 1,9 prosenttia ja viennin 7,2 prosenttia. Konttiliikenteen kasvu jatkui samoin vahvana. Kumulatiivisella vuositasolla kasvua konttiliikenteessä oli tammikuun lopussa 7,2 prosenttia. 

Suomen mantereella toimii 24 päätoimista satamayhtiötä, jotka ovat luonteeltaan yleisiä satamia. Suomen satamaverkostoon kuuluu myös muutamia merkittäviä teollisuussatamia, kuten Neste Oyj:n Porvoon ja Naantalin yksiköiden satamat sekä Torniossa Outokumpu Oyj:n satama ja Raahessa SSAB:n satama. Suomessa on myös useita kuntaorganisaatioiden satamapaikkoja, joissa toiminta on vähäistä. 

Suomen Satamaliitto ry edustaa kotimaassa ja EU:n satamapolitiikan vaikuttamisessa Suomessa toimivia meri- ja sisävesisatamia, niin yleisiä satamia kuin teollisuuden satamia. Satamaliitolla on 30 jäsentä. EU:n TEN-T satamaverkostoon kuuluu Suomesta 4 ydinverkon satamaa ja 12 ns. kattavan verkon satamaa.

JAA