Päämainos

Kaukokiito digitalisoi runkokuljetukset

Vain vaarallisten aineiden kuljetuksissa käytetään enää paperista rahtikirjaa.

15.01.2020
Teksti Esko Lukkari

Kaukokiidon digitaalinen toimitusketju laajenee nyt runkokuljetuksiin. Yhtiön runkolähetykset toimivat jatkossa ilman paperista rahtikirjaa. Yhtiö aloitti digitaaliseen rahtikirjaan siirtymisen vuosi sitten.

Kaukokiito sanoo 10.1. antamassaan tiedotteessa, että digitaalisuus on sujuvoittanut tiedon käsittelyä ja mahdollistanut uudenlaisten palvelujen kehittämisen.

Paperisten rahtikirjojen tulostaminen ja käsittely päättyy Kaukokiito-ketjussa liki kokonaan tammikuun loppuun mennessä, kun se siirtyy myös runkoliikenteessä täysimittaisesti digitaaliseen toimitusketjuun.

Poikkeuksena VAK-rahtikirjat 

Aiemmin paperiselta rahtikirjalta löytyneet tiedot löytyvät jatkossa digitaalisessa muodossa yhtiön sähköisestä järjestelmästä. Vain vaarallisia aineita sisältävien kuljetusten (VAK) rahtikirjat tarvitaan toistaiseksi edelleen paperisina lähetysten mukaan.

Viime vuoden aikana Kaukoputki-portaalissa tuli mahdolliseksi yksityiskohtaisempi toimitusten seuranta. Vuosi sitten yhtiö otti sen käyttöön lähetyksen tilaajalle, ja marraskuusta lähtien myös vastaanottajan on voinut seurata lähetyksensä toimitusta aiempaa tarkemmin, jos tilaus on tehty Kaukoputki-tilausportaalin kautta. Jatkossa vastaanottajan lähetysseuranta mahdollistuu myös Consignorin kautta tehdyille tilauksille.

Yksittäisten tilausten seurannan lisäksi yksityisasiakkaan on nyt mahdollista kirjautua Kaukoputkeen, jossa hän voi seurata usealta eri toimittajalta saapuvia lähetyksiä yhdessä näkymässä. Kaukokiito sanoo kehittävänsä myös avisointipalveluja entistä käyttäjäystävällisemmäksi.

JAA