Päämainos

Kesäajasta luopuminen: Komissio avoin muutoksille

08.12.2017
Teksti Heli Satuli

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner nosti kesäaikakysymyksen jäsenmaiden keskusteluun.

Tällä viikolla Brysselissä kokoontunut jäsenmaiden liikenneministerien neuvosto käsitteli kokouksessaan Suomen aloitteesta kesäaikakysymystä.

"Kerroin muille jäsenmaille Suomessa käydystä kesäaikajärjestelyistä luopumista koskevasta keskustelusta, siihen liittyvästä kansalaisaloitteesta ja sen käsittelystä eduskunnassa", kertoi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner kokouksen päätteeksi Osto&Logistiikalle.

Suomi kysyi kokouksessa myös komission kantaa asiaan. Bernerin mukaan liikennekomissaari Violetta Bulc kertoi, että komissi on avoin mahdollisille toimenpiteille, mikäli enemmistö jäsenmaista ja Euroopan parlamentti ilmaisevat tukensa kellojen siirrosta luopumiselle. 

Ministeri Berner lähetti aiemmin tänä syksynä komissiolle kesäaikaa koskevan kirjeen. Kirjeessä kerrottiin Suomen tilanteesta ja tiedusteltiin komission aikeista kesäajan suhteen. Seuraavaksi selvitetään, onko kellojen siirtämisellä enää sellaista vaikutusta, mitä sillä alun perin haettiin.

Aloitevalta kesäaikadirektiivin muuttamiselle tai kumoamiselle on komissiolla. EU:n jäsenvaltioiden yhtäläinen käytäntö kesä- ja normaaliaikaan siirtymisessä on tärkeää muun muassa toimivien lentoliikenneyhteyksien säilymiseksi.

JAA