Päämainos
    Kittilän lentoasema on osa Finavian lentoasemaverkostoa. Finavia on kehittänyt Lapin lentoasemia kehitysohjelman avulla.
Kuljetukset 11.09. 07:41

Kittilän lentoasema on osa Finavian lentoasemaverkostoa. Finavia on kehittänyt Lapin lentoasemia kehitysohjelman avulla.

Kiila Consultingin tutkimus: Maakuntakenttien hyödyt ylittävät tappiot reilusti

Maakuntien lentokenttien taloushyödyt ovat alijäämiin verrattuna valtavan suuret jopa 2000-kertaiset. Näin todistaa kahdeksan kauppakamarin tilaama tutkimus.

11.09.2024
Teksti Esko Lukkari kuvat Finavia

Suomessa tutkittiin ensi kertaa 13 maakuntakentän aluetaloudellisia vaikutuksia. Tutkimuksen on tehnyt Kiila Consulting. 

Tutkimuksesta kertoi 5.9. Aamulehti.

Finavia on kertonut usein julkisuudessa haluavansa luopua tappiota tekevien ja tuettujen maakuntakenttien ylläpidosta, koska kenttien matkustajamäärät ovat laskeneet viime vuosina. Finavia siirtäisi kentät maakuntien ja yritysten ylläpidettäviksi.

Verotulojen osuus 2,3 miljardia euroa

Tutkimuksen mukaan tuettujen kenttien vaikutusalueella on 38 miljardin euron liikevaihtoa tekevät yritykset ja yksin vientiriippuvaisten yritysten osuus alueiden verotuloista on 2,3 miljardia euroa.

Tutkimuksessa olivat mukana Tampere-Pirkkalan, Enontekiön, Ivalon, Joensuun, Jyväskylän, Kemi-Tornion, Kokkolan, Kuopion, Porin, Rovaniemen, Turun ja Vaasan kentät. Kyselyyn vastasi on 900 yritystä.

Aamulehden mukaan Tampere-Pirkkalan lentoliikenneriippuvaisen yritysmyynnin määrä on 19 prosenttia  alueen yritysten liikevaihdosta ja 14 prosenttia työpaikoista. Yritykset tuovat 10 prosenttia alueen verotuloista.

Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen kyseenlaista Aamulehdessä Finavian tavan laskea maakuntakenttien tappioita.

Kehittymätön lentoliikenne ollut talouskasvun jarru

”Finavia on valtion yhtiö, jota me kaikki suomalaiset omistamme ja rahoitamme. Pitääkö valtionyhtiön olla liiketaloudellisesti kannattava vai pitäisikö arvioida, minkälaiset katalyyttiset vaikutukset lentoliikenne tuo maakuntiin”, hän sanoo lehdessä.

Kiila Consultingin toinen tutkimuksen tekijä Hanne Juutilainen sanoo lehdessä, että maakuntien kehittymätön lentoliikenne on aiheuttanut Suomelle 9-19 prosentin (8-18 miljardin euron) menetyksen bkt:ssa.

Työpaikkoja on hänen mukaansa jäänyt syntymättä 50 000 ja investointeja 600 miljoonan euron arvosta. Kasvavalla lentoliikenteellä tuottavuus olisi voinut kasvaa 35-55 prosenttia. Hän kysyy myös, onko tämä yksi syy siihen, että Suomen bkt on polkenut paikallaan.

JAA