Päämainos
Kiina on pulma logistiikkajäteille
Kuljetukset 02.03. 08:09

Kiina on pulma logistiikkajäteille

Saksalaisen Dachserin kuvaus sen Kiinan toiminnoista on samankaltainen kuin kilpailijoilla.

02.03.2020
Teksti Esko Lukkari

Globaalit kuljetusjätit ovat turvautuneet Kiinan koronaviruksen takia poikkeusratkaisuihin. Niistä ovat verkkosivuillaan Suomessakin kertoneet esimerkiksi DB Schenker, DHL, DSV, Kuehne+Nagel ja Dachser.

Saksalainen Dachser tiedotti jo 17.2. verkkosivullaan, että Kiinassa toimivat tehtaat ja yritykset ovat aloittaneet toimintojaan asteittain, mutta hyvin hitaasti. Dachserin kuvaama tilanne on hyvin samanlainen kuin muilla logistiikkajäteillä.

Yhtiön mukaan kaikki sen toimipisteet ovat toiminnassa. Jotkut konttorit ovat kiinni hakemusprosessin aikana, henkilökunta työskentelee kotoa käsin ja toiminnot hoidetaan etäyhteyden kautta. 

DACHSERin toimipisteet Nanjingissä ja Suzhoussa avaavat verkkosivu-uutisen mukaan, kun viranomaisten hyväksynnät on saatu.

Wuhan on suljettu ja aikataulun mukaan avataan uudelleen 24.2., mutta aikataulu voi muuttua tilanteen niin vaatiessa. Hongkongin toimipiste on täysin toiminnassa. 

Logistiikka Kiinassa

Dachserin mukaan sen toimitusketjun monissa muissa yksiköissä ei ole vielä saatu palautettua koko kapasiteettia. Rahdinkuljettajat ja terminaalit lisäävät vähitellen toimintaa vajaan henkilökunnan kanssa. 

Yhtiön mukaan maantiekuljetuksissa on puute toimijoista, koska vain rajoitettu määrä kuljetusyrityksiä on saanut luvan toiminnan jatkamiseen.

Kiinassa kotimaan rekkakuljetusolosuhteet ovat haastavat etenkin kaupunkien ja maakuntien välillä jatkuvasti tiukentuvien tieliikennesääntöjen takia. Maantieyhteyksiä Shanghaihin valvotaan tiukasti, mikä voi vaikuttaa toimituksiin Shanghain satamaan ja Shanghain Pudongin lentokentälle.

Kuljetustodistus tarvitaan kuorma-autoille Hubein maakuntaan saapumiseen tai sieltä poistumiseen.

Lentoliikenteessä monet lentoyhtiöt ovat keskeyttäneet matkustajalennot Kiinaan ja Kiinasta. Lentorahtia voidaan kuitenkin käsitellä, paitsi Wuhanissa, kuljetusyhtiöiden saatavuuden ja aikataulujen mukaisesti;

Merikuljetuksissa varustamot ovat vähentäneet lähtöjä Kiinaan ja Kiinasta. Meriterminaalit toimivat Wuhania lukuun ottamatta. Kaluston puute alkaa olla ongelma. Konttikuljetukset alkavat vain keskimäärin 50 prosentilla normaalista kapasiteetista. Yhdysvalloilla ja Vietnamilla on karanteenivaatimuksia Kiinan satamista lähteville aluksille.

JAA