
Kiinasta tilattujen verkkokauppatuotteiden määrä yhä korkea
Vaikka tilausmäärät laskivat 12 prosenttia vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna loppuvuoteen 2024, ovat ne yhä kaksinkertaiset vuotta aiempaan nähden.
05.05.2025
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Tulli
Suomalaiset tilaavat yhä runsaasti edullisia tuotteita EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista, erityisesti Kiinasta.
Tullin mukaan tammi–maaliskuussa 2025 Suomeen saapui suuri määrä enintään 150 euron arvoisia tavaraeriä, joista 98 prosenttia tuli Kiinasta. Keskimääräinen Kiinasta tilatun tavaraerän arvo oli vain 6,11 euroa.
"Syksyn tilauspiikin jälkeen osto EU:n ulkopuolelta on hieman vähentynyt, mutta taso on yhä korkea", sanoo Tullin tiedotteessa tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä.
Yleisimmin tilattiin tekstiilejä ja tekstiilituotteita, joiden osuus oli lähes neljännes kaikista tavaroista. Määrä kuitenkin laski 18 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Muita suosittuja tuoteryhmiä olivat muovit ja kumitavarat (17,2 %) sekä jalkineet ja päähineet (11,8 %).
Tullin tilastojen mukaan EU-maiden alueella vähäarvoisten etämyyntilähetysten määrä lähes tuplaantui vuonna 2024, nousten lähes 4,6 miljardiin kappaleeseen. Näistä jopa 91 prosenttia tuli vain kahdeksalta IOSS-toimijalta, jotka hoitavat arvonlisäveron maksun keskitetysti koko EU-alueella.
Vaikka tällaiset lähetykset muodostavat vain noin prosentin EU:n ulkopuolisen tuonnin arvosta, ne näkyvät merkittävästi tavaraliikenteessä. Suomessa suuri osa tullatuista tuotteista jää kotimaahan, ja palautuksia ulkomaille tehdään verrattain vähän – vain kymmeniä tuhansia vuodessa.