Päämainos

Klaukkalan ohikulkutie uudella urakkamallilla

Ohikulkutie on jo neljäs Väylän uudella STk-urakkamallilla toteutettava iso tiehanke.

18.03.2019
Teksti Esko Lukkari

Helmikuussa käynnistynyt Klaukkalan ohikulkutie toteutetaan Väylän uudella urakkamallilla. Uudella STk-mallilla Väylä toteuttaa jo neljättä isoa tiehankettaan.

Suunnittele ja toteuta –malli sisältää uudenlaisen kehitysvaiheen ja siinä hankkeen riskit jaetaan eri toteuttajatahojen kesken. Tilaaja kaipaa rahoilleen ja suunnitelmalleen vastinetta, palveluntuottaja puolestaan pääsee kehittämään sekä omaa osaamistaan että vaikuttamaan konkreettisesti lopputulokseen, koska lopullisia ratkaisuja ei ole vielä lyöty lukkoon. Perusperiaatteena on, että kehitys ei lopu kehitysvaiheen päättymiseen.

Väylä tiedotti Klaukkalan ohikulkutien rakentamisen aloittamisesta ja aloitusjuhlasta 7.3.2019.

Kreate urakoi 7.5 km pitkän ohikulkutien ja sen urakkasumma on 25 miljoonaa euroa.

Klaukkalan tiesuunnitelma hyväksyttiin joulukuussa 2017. Tulevaisuudessa käynnistyvät hankkeet ovat osa pitkäjänteistä 12-vuotista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Valtakunnallisella suunnitelmalla haetaan pitkäjänteisyyttä ja riittävää rahoitustasoa koko Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen yli hallituskausien.

"Valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta on tarkoitus päättää keväällä 2020 ja Väylä osallistuu aktiivisesti suunnitelman valmisteluun sekä sen toteutukseen”, sanoi Väylän pääjohtaja Kari Wihlman ohikulkutien juhlatilaisuuden avauspuheessaan.

Ohikulkutiellä iso merkitys

Uuden ohikulkutien tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja vähentää liikennettä Klaukkalan keskustassa. Sen merkitys ulottuu paikallista liikennettä laajemmalle. Uusi eritasoliittymä Hämeenlinnan väylälle helpottaa moottoritien liikenteen liittymistä. Sillä on iso merkitys myös liikenneturvallisuuden kannalta.

”Klaukkala on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, eivätkä tieratkaisut ole pysyneet kasvussa mukana. Uudella ohikulkutiellä halutaan helpottaa Klaukkalan taajaman ruuhkaisuutta. Tavoitteena on myös lisätä liikenneturvallisuutta niin autoilijoiden, ammattiliikenteen kuin kevyen liikenteen kulkijoiden tarpeisiin paremmin vastaavilla kulkuväylillä”, sanoo Wihlman.

Klaukkalan ohikulkutien rahoitus on osa valtion korjausvelkaohjelmaa. Ohikulkutien rakentaminen mahdollistui liikenne- ja viestintäministeriön vuonna 2016 myöntämän väylien korjausvelan vähentämiseen suunnatun lisärahoituksen myötä.

”Lisärahoituksella on pysäytetty hetkeksi väylien korjausvelan kasvu ja vastattu erityisesti elinkeinoelämän ja työmatkaliikenteen tarpeisiin. Osa lisärahoituksesta on kohdennettu isoille kaupunkiseuduille maankäytön, asumisen ja liikenteen -sopimusten mukaisesti, ja juuri näihin tavoitteisiin tällä hankkeella vastataan”, Wihlman sanoo.

JAA