Päämainos
Konttiterminaaleilla vahva alkuvuosi
Kuljetukset 18.04. 10:18

Konttiterminaaleilla vahva alkuvuosi

Käsittelymäärät ovat yhä kasvussa kauppakiistoista huolimatta. 

18.04.2018
Teksti Heli Satuli kuvat Hutchinson Port Holdings Trust 

Konttiterminaalien käsittelymäärät kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla mantereilla. Kiinan mantereen terminaaleissa mitattiin jopa 8,7 prosentin kasvu rahtimäärissä.  

Maailman suurimman konttiterminaalioperaattorin, Hutchinson Port Holdings Trustin (HPH Trust) mukaan maailmankaupan näkymät ovat edelleen positiivisia huolimatta kasvavista kauppakiistoista. Yhtiön mukaan rahtimäärät Yhdysvaltoihin ovat yhä kasvussa ja vienti EU-maihin on viime vuoden tasolla.   

Käänteentekevä vuosi toimialalle 

Singaporelaisyhtiön mukaan kuluva vuosi on käänteentekevä merirahtitoimialalle. Talouden trendit, muuttuvat kauppavirrat ja omistajuuden konsolidaatio muokkaavat tänä vuonna alan liiketoimintaa ratkaisevalla tavalla.  

Satamien laajentamiseen ja modernisointiin liittyvät investoinnit jatkuvat HPH Trustin mukaan vahvoina, koska varustamot tuovat markkinoille yhä suurempia konttialuksia alentamaan yksikkökustannuksia. 
 
"Painopiste on siirtynyt sataman suorituskyvystä toimitusketjun suorituskykyyn kilpailukyvyn ja toiminnan tehokkuuden lisäämiseksi", yhtiö totesi tiedotteessaan. 

HPH Trust uskoo alan toimijoiden panostavan nyt entistä enemmän myös tietoturvallisuuteen lisääntyneiden kyberhyökkäysten takia. 

HPH ja sen kilpailijat toimivat rahtivarustamojen asettaman kasvavan paineen alla. Konttivarustamot yrittävät epätoivoisesti selvitä kolminkertaisesta kirouksesta: matalista rahtihinnoista, korkeammista polttoainekustannuksista ja alusten vuokrauskustannusten noususta.  

HPH Trustin liikevaihto kasvoi edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kolme prosenttia ja oli 2,7 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Terminaalien käsittelymäärät kasvoivat ajanjaksolla viisi prosenttia nousten 5,6 miljoonaan TEU:un. 

JAA