Päämainos

Korona iskee rajusti lennonvarmistukseen

ANS Finlandin lomauttaa koko henkilöstönsä toukokuun loppuun asti.

24.03.2020
Teksti Esko Lukkari

Koronaviruksen vaikutukset iskevät logistiikka-alaan. Lennonvarmistusyhtiö Air Navigation Services Finland Oy (ANS Finland) sopeuttaa toimintaansa koronaviruspandemian rajoitusten takia.

ANS Finlandin yt-neuvottelujen piirissä on 415 vakituista työntekijää. Säännöllinen reittiliikenne Jyväskylän, Kajaanin, Kokkolan ja Kemin lentoasemilta on peruttu huhtikuun loppuun saakka. Helsinki-Vantaalla ja usealla muulla lentoasemalla lentojen määrä on oleellisesti pienentynyt.

ANS Finland lomauttaa koko henkilöstönsä eri yksiköissä 6.4 – 31.5 välisenä aikana sekä mm. muuttaa isojen investointihankkeiden aikatauluja. Suunnitelmiin tehdään muutoksia, kun saadaan tarkempi tilannekuva epidemiasta ja sen vaikutuksista lentoliikenteeseen.

ANS tiedotti yt-neuvotteluista 23.3.

Dramaattinen pudotus

ANS:n lennonvarmistuspalvelujen kysyntä on pudonnut lentojen peruutusten vuoksi ja työn määrä on vähentynyt oleellisesti. Yhtiön ja henkilöstön edustajat ovat yhdessä sopineet sopeuttamistoimenpiteistä.
 
”Lentoliikenteen tilanne on muuttunut hyvin lyhyessä ajassa varsin rajusti. Tavoitteenamme on ollut kulujen sopeuttaminen niin nopeassa aikataulussa kuin mahdollista. Arvostan henkilöstön aktiivista ja ymmärtävää osallistumista yt-prosessiin ja sitoutumista muutokseen, joka toivottavasti on mahdollisimman lyhyt”, sanoo tiedotteessa ANS Finlandin toimitusjohtaja Raine Luojus.

”Olemme dramaattisen muutoksen edessä. Tavoitteenamme on selvitä yhdessä tässä vaikeassa tilanteessa”, sanoo Suomen lennonjohtajien yhdistyksen pääluottamusmies Katariina Syväys.

ANS Finlandin yt-neuvottelujen piirissä on 415 vakituista työntekijää. Säännöllinen reittiliikenne Jyväskylän, Kajaanin, Kokkolan ja Kemin lentoasemilta on peruttu kokonaan huhtikuun loppuun saakka. Helsinki-Vantaalla ja usealla muulla lentoasemalla lentojen määrä on oleellisesti pienentynyt.

JAA